Tarzan oli hyvin innokas oppilas, ja parin päivän perästä hän jo osasi sen verran ranskaa, että saattoi sommitella pikku lauseita, kuten: "Tuo on puu", "Tämä on ruoho", "Minun on nälkä", ynnä muuta sen tapaista; mutta D'Arnot huomasi pian, että hänelle oli vaikeata opettaa ranskankielen lauserakennusta, kun hän oli saanut alkutietonsa englanninkielestä. Ranskalainen kirjoitti hänelle englanninkielellä pieniä lauseita ja pyysi häntä kääntämään ne ranskaksi, mutta kun sananmukainen käännös tavallisesti oli hyvin heikko, tunsi Tarzan peräti sekaantuvansa.
D'Arnot käsitti nyt tehneensä virheen, mutta liian myöhäistä oli perääntyä, ryhtyä opetukseen alusta ja saada Tarzan unohtamaan kaikki oppimansa, etenkin kun oli pian tulossa se aika, jolloin he voisivat sujuvasti puhella keskenään.
Kolme päivää kuumeen hellittämisen jälkeen Tarzan kirjoitti ja kysyi D'Arnotilta, tuntisiko tämä itsensä kyllin vahvaksi, jotta hänet voisi kantaa takaisin majalle. Tarzan oli yhtä innokas lähtemään täältä kuin D'Arnotkin, sillä hän kaipasi Jane Porteria.
Juuri tästä syystä hänen oli ollut hyvin vaikeata pysytellä ranskalaisen luona kaikki nämä päivät, ja että hän sittenkin oli näin uhrautunut, se oli vielä selvempi todistus hänen luonteensa jaloudesta kuin hänen urotyönsä ranskalaisen upseerin pelastamisesta Mbongan kynsistä.
D'Arnot oli hyvin innokas yrittämään retkeä ja kirjoitti:
"Mutta ettehän voi kantaa minua koko matkaa vaikeakulkuisen metsän läpi."
Tarzan nauroi.
"Mais oui", vastasi hän, ja D'Arnot nauroi ääneensä kuullessaan Tarzanin huulilta nämä sanat, joita hän itse niin usein käytti.
Niin he lähtivät, ja nyt sai D'Arnot, kuten ennen häntä Clayton ja
Jane Porter, ihmetellä apinamiehen merkillistä voimaa ja nopeutta.
Iltapäivällä he saapuivat aukealle alalle, ja kun Tarzan viimeisen puun oksilta laskeutui maahan, sykki hänen sydämensä rajusti ajatuksesta, että hän kohta saisi taas nähdä Jane Porterin.