Kun retkikunta oli palannut, turhaan koetettuaan päästä D'Arnotin avuksi, alkoi kapteeni Dufranne innokkaasti vaatia, että kaikki lähtisivät täältä niin pian kuin suinkin, ja muut, paitsi Jane Porter, olivat samaa mieltä.
"Ei", sanoi hän päättävästi, "minä en lähde, eikä teidänkään pitäisi lähteä, sillä viidakossa on kaksi ystävää, jotka lähipäivinä varmaankin tulevat meitä tapaamaan siinä toivossa, että me olemme heitä odottaneet. Toinen on teidän oma upseerinne, kapteeni Dufranne, ja toinen on se metsäläinen, joka on pelastanut isäni koko retkikunnan. Kaksi päivää sitten hän jätti minut viidakon reunaan kiiruhtaakseen auttamaan isääni ja herra Claytonia, kuten hän luuli, ja hän viipyy nyt vain pelastaakseen luutnantti D'Arnotin, siitä saatte olla varmat. Jos hän olisi tullut liian myöhään voidakseen auttaa luutnanttia, olisi hän jo aikoja ollut täällä. Kun hän ei vielä ole palannut, todistaa se minun mielestäni aivan selvästi, että hän on viipynyt auttaessaan luutnantti D'Arnotia, ja että hänen on täytynyt ajaa neekereitä takaa kauemmaksi kuin siihen kylään asti, jonka matruusinne valloittivat."
"Mutta D'Arnot-paran univormu ja muita hänellä olleita kapineita löydettiin kylästä, neiti Porter", väitti kapteeni, "ja alkuasukkaat osoittivat tavatonta kiihtymystä, kun heiltä kysyttiin valkoisen miehen kohtaloa."
"Totta kyllä, kapteeni, mutta he eivät sanoneet, että hän oli kuollut, ja mitä taas tulee siihen, että heillä oli hänen vaatteitaan ja varustuksiaan, niin ei ainoastaan villeillä, vaan paljon sivistyneemmilläkin on tapana ryöstää vankinsa putipuhtaaksi, vaikkeivät aikoisikaan heitä tappaa. Mutta omatkin sotilaamme ottavat eläviltä ja kuolleilta mitä suinkin saavat. Myönnän kyllä, että asia tuntuu hyvin epäilyttävältä, mutta varmoja todisteita meillä ei ole."
"Ehkä teidän metsäläisenne on itse joutunut villien vangiksi tai surmattu", arveli kapteeni Dufranne.
Tyttö nauroi.
"Te ette tunne häntä", vastasi hän, ja hänen äänensä värähti hiukan, ikäänkuin olisi loukattu hänen omaa arvoaan.
"Tuota yli-ihmistänne sietäisi kyllä odottaa", myönsi kapteeni nauraen. "Minunkin tekisi mieleni nähdä hänet."
"Odottakaa siis, hyvä kapteeni", pyysi tyttö, "sillä minä ainakin aion jäädä tänne".
Ranskalainen olisi varmaankin suuresti hämmästynyt, jos olisi ymmärtänyt, mitä tyttö oikeastaan tarkoitti.