Puhellessaan he olivat kävelleet rannalta majalle päin ja yhtyivät nyt pieneen ryhmään, joka istui leirituoleilla korkean puun varjossa.
Siellä oli professori Porter, herra Philander ja Clayton ynnä luutnantti Charpentier ja kaksi muuta upseeria, Esmeraldan häärätessä vähän taaempana, mistä hän tavantakaa toi julki arvelunsa niin vapaasti kuin vanhalle ja hemmoitetulle perhepalvelijalle soveltuu.
Upseerit nousivat ja tekivät kunniaa päällikölleen ja Clayton luovutti tuolinsa Jane Porterille.
"Puhelimme juuri Paul-paran kohtalosta", sanoi kapteeni Dufranne. "Neiti Porter väittää, ettei ole ehdottoman varmoja todistuksia hänen kuolemastaan — eikä oikeastaan olekaan. Sitäpaitsi hän uskoo kaikkivoivan viidakkoystävämme poissaolon merkitsevän, että D'Arnot yhä tarvitsee hänen apuaan, ollen joko haavoittunut tai vankina jossakin kaukaisessa alkuasukaskylässä."
"On arveltu sitäkin", huomautti luutnantti Charpentier, "että tuo villi on voinut kuulua samaan joukkoon kuin mustat, jotka ahdistivat meitä, ja että hän on kiirehtinyt auttamaan heitä".
Jane Porter katsahti nopeasti Claytoniin.
"Se tuntuu hyvinkin otaksuttavalta", sanoi professori Porter.
"Siihen mielipiteeseen en voi yhtyä", sanoi herra Philander. "Hänellä on ollut monta tilaisuutta itse vahingoittaa meitä tai johtaa mustia hätyyttämään meitä, mutta sen sijaan hän onkin koko täällä olomme aikana ollut suojelijamme."
"Se on kyllä totta", sanoi Clayton, "mutta emme kuitenkaan saa unohtaa, että häntä itseään lukuunottamatta täällä ei ole satojen kilometrien alalla muita kuin villejä ja ihmissyöjiä. Hänellä oli ihan samanlaiset aseet kuin heillä, ja sehän todistaa selvästi hänen ainakin olleen heidän kanssaan suhteissa. Kun hän on yksin kenties tuhansia vastassa, osoittaa se, että nämä suhteet tuskin ovat voineet olla muuta kuin ystävälliset."
"Tosiaankin olisi uskomatonta, ellei hän olisi ollut tekemisissä mustien kanssa", huomautti kapteeni, "eikä myöskään ole mahdotonta, että hän on liittynyt heihin".