"Pelkään, että minusta sukeutuisi kovin kehno villi", vastasi Clayton tekeytyen alakuloiseksi. "Nuo yölliset äänet saavat hiukseni nousemaan pystyyn päässäni. Minun kai pitäisi hävetä, kun myönnän sen, mutta totta se on".
"Minä en oikein tiedä, kuinka sen laita on", sanoi luutnantti Charpentier. "Tuskin olen koskaan ajatellut pelkoa tai sen tapaisia, asioita, enkä ole koskaan koettanut määritellä, olenko pelkuri vai urhoollinen; mutta kun makasimme yöllä viidakossa D'Arnot paran katoamisen jälkeen ja lukemattomia ääniä nousi ja laski ympärillämme, silloin aloin todella tuntea, että sittenkin olen aika pelkuri. Minua ei oikeastaan peloittanut isojen petojen karjuminen ja murina, vaan ne merkit, odottamattomat äänet, joita kuulin aivan likeltä ja joihin sain turhaan odottaa jatkoa. Tuntui siltä kuin jokin iso ruumis lähenisi äänettömästi, ja kamalinta oli juuri se, ettei voinut tietää, kuinka lähellä se oli tai miten se aikoi hyökätä, sittenkuin ei enää kuulunut mitään. Tuollaiset äänet ja silmät suorastaan karmivat selkää! Mon dieu, minusta tuntuu kuin aina näkisin niiden tuijottavan pimeydestä. Pahinta oli, ettei lainkaan tiennyt, mitä siellä näkyi."
Kaikki olivat vähän aikaa ääneti. Sitten Jane Porter puhui taas:
"Ja hän on kaiken sen keskellä", sanoi hän kauhusta värähtävällä äänellä. "Ne silmät tuijottivat tänä yönä häneen ja teidän toveriinne, luutnantti D'Arnotiin. Hyvät herrat, voitteko todella jättää heidät, tahtomatta heitä auttaa edes sen verran, että muutamiksi päiviksi jäisitte tänne?"
"No, no, lapsi", sanoi professori Porter, "onhan kapteeni Dufranne suostunut jäämään, ja minä puolestani mukaudun noudattamaan lapsellisia oikkujasi".
"Huomispäivän voimme käyttää aarrearkun etsimiseen, professori", ehdotti herra Philander.
"Aivan niin, herra Philander. Olin melkein unohtanut koko aarteen", vastasi professori Porter. "Ehkä saamme kapteeni Dufrannelta lainata avuksi muutamia miehiä ja joku vangeista voi näyttää meille, missä se arkku nyt on."
"Se sopii mainiosti, herra professori. Me kaikki olemme käytettävissänne", sanoi kapteeni.
Sitten sovittiin, että seuraavana päivänä luutnantti Charpentier ottaisi mukaansa kymmenen miestä ja yhden Arrowin kapinoitsijoista oppaaksi hakemaan aarretta. Risteilijä jäisi vielä viikoksi pikku satamaan. Ellei D'Arnotista tällä välin mitään kuuluisi, täytyisi pitää varmana, että hän oli todella kuollut ja että metsäläinen ei tahtonut palata. Sitten molemmat laivat nostaisivat ankkurin, ja kaikki lähtisivät täältä.
Professori Porter ei seuraavana päivänä mennyt aarteenetsijäin mukana, mutta nähdessään heidän iltapuolella palaavan tyhjin käsin, kiirehti hän heitä vastaan, unohtaen tavallisen piittaamattomuutensa ja ilmaisten hermostunutta kiihkeyttä.