"Missä aarre on?" huusi hän Claytonille jo pitkän matkan päästä.
Clayton ravisti päätänsä.
"Poissa", sanoi hän lähestyessään professoria.
"Poissa? Se ei voi olla mahdollista. Kuka sen olisi ottanut?" huusi professori Porter.
"Sen tietää Jumala yksin", vastasi Clayton. "Ensin luulimme, että oppaamme oli vienyt meitä harhaan, mutta hänen hämmästyksensä, kun murhatun Snipesin ruumiin alta ei löydettykään arkkua, oli niin todellinen, ettei tarvitse pelätä hänen teeskennelleen. Sitäpaitsi huomasimme piankin, että jotakin oli ollut kätkössä ruumiin alla, sillä sinne oli kaivettu ontelo, joka tosin myöhemmin oli täytetty löyhällä mullalla."
"Mutta kuka sen on voinut viedä?" toisti professori Porter.
"Luonnollisesti voitaisiin ensiksi epäillä risteilijän miehiä", sanoi luutnantti Charpentier, "mutta aliluutnantti Janviers vakuuttaa, että kellään miehistä ei ole ollut lomaa maissakäyntiin eikä kukaan ole ollut ilman upseereja poissa siitä asti kun ankkuroimme. Enpä tiedä, mitä muutoin olisitte ajatellut, mutta nyt olen mielissäni siitä, että voimme todistaa miestemme olevan viattomia."
"Koskaan ei olisi johtunut mieleeni epäillä reippaita miehiänne, joille olemme niin suuressa kiitollisuudenvelassa", vastasi professori Porter kohteliaasti. "Yhtä hyvin voisin epäillä kelpo Claytonia tai herra Philanderia."
Sekä upseerit että matruusit hymyilivät. Ilmeisesti oli ikäänkuin raskas paino pudonnut heidän sydämeltään.
"Aarre on varmasti ollut poissa jo kauan aikaa", jatkoi Clayton. "Ruumis oli hajoamistilassa, kun sitä nostimme. Jos sitä olisi äskettäin liikuteltu paikaltaan, olisi siitä jäänyt joitakin merkkejä."