"Apinain Tarzan."
Clayton hätkähti kummastuksesta.
"Totisesti!" huudahti hän. "Niinhän olettekin."
Professori Porter ja herra Philander riensivät nyt kiittämään hekin ja ilmaisemaan kummastuksensa ja ilonsa, tavatessaan viidakkoystävänsä näin kaukana villistä kotiseudustaan. Seurue astui sitten pieneen vaatimattomaan ravintolaan, jossa Clayton heti tilasi ruokaa ja virvokkeita.
He istuivat vähäisessä ummehtuneessa tarjoiluhuoneessa, kun lähestyvän auton torven törähdys kuului etäältä heidän korviinsa. Herra Philander, joka istui ikkunan luona, vilkaisi ulos, kun ajopelit suhahtivat näkyviin ja lopuksi pysähtyivät toisten autojen viereen.
"Hyvänen aika", huudahti Philander, jonka äänessä oli rahtunen äreyttä. "Siellä tuli herra Canler. Olin toivonut, hm… ajatellut tai, hm… onpa oikein hyvä, ettei hän joutunut tulen alle", lopetti hän kömpelösti.
"No, no, herra Philander!" varoitti professori Porter. "No, no! Olen usein kehoittanut oppilaitani laskemaan kymmeneen, ennenkuin puhuvat. Teidän asemassanne, herra Philander, laskisin ainakin tuhanteen ja olisin sitten visusti vaiti."
"Niin kyllä", myönsi Philander. "Mutta mikä mustamekko hänellä on mukanaan?"
Jane Porter kalpeni. Clayton liikahti levottomasti tuolillaan. Professori otti hermostuneesti silmälasinsa ja hengähti niihin, mutta pani ne pyyhkäisemättä takaisin nenälleen.
Kaikkialla läsnäoleva Esmeralda murahti.