Neitonen epäröitsi. Huoneessa olijat tunsivat hermostunutta jännitystä, ja kaikki olivat ääneti.
"Emmekö voisi odottaa muutamia päiviä?" kysyi Jane. "Olen aivan lamaantunut. Tänään olen kokenut niin paljon."
Canler tunsi jokaisen läsnäolijan vihamieliset ajatukset. Häntä suututti.
"Olemme odottaneet niin kauan kuin aioin odottaa", sanoi hän epäkohteliaasti. "Sinä lupasit tulla vaimokseni. En halua enempää ilveilyä. Olen hankkinut lupakirjan ja tässä on pappi. Tulkaa, herra Tousley; tule, Jane. Täällä on kylliksi todistajiakin — enemmän kuin tarpeeksi", lisäsi hän epämiellyttävään sävyyn, ja tarttuen Jane Porterin käsivarteen alkoi taluttaa neitosta virkatoimitukseen valmistuvan pastorin luo. Mutta tuskin hän oli astunut askeleenkaan ennenkuin teräksenluja koura puristi häntä käsivarresta. Toinen käsi iskeytyi hänen kurkkuunsa, ja nyt ravisteltiin häntä ilmassa kuin kissa ravistelee hiirtä.
Jane Porter kääntyi kauhistuneena Tarzania kohti. Ja vilkaistessaan miehen kasvoihin hän näki taas helakanpunaisen juovan tämän otsalla.
Jane tiesi, että hänen villissä sydämessään kuohui murhan halu, ja kauhusta huudahtaen hän ryntäsi esiin apinaihmistä taltuttamaan. Mutta hänen pelkonsa kohdistui pikemmin Tarzaniin kuin Canleriin, sillä hän tiesi, kuinka ankaraan rangaistukseen oikeus tuomitsee miestaposta.
Ennenkuin hän ehti heidän luokseen, oli kuitenkin jo Clayton hypähtänyt Tarzanin viereen ja yritti kiskoa Canleria hänen kynsistään. Mahtavan käsivarren yhdellä ainoalla pyyhkäisyllä sinkautettiin englantilainen huoneen toiselle puolelle; mutta silloin Jane Porter laski oikean kätensä lujasti Tarzanin ranteelle ja katsahti häntä silmiin.
"Minun tähteni", pyysi hän.
Puristus Canlerin kurkussa hölleni.
Tarzan loi katseensa kauniisiin kasvoihin, jotka olivat hänen edessään. "Haluatteko, että tämä saa elää?" kysyi jättiläinen kummastuneena.