Miltei heti kuului kaukaa vastaus, ja pian lennätti neljä- tai viisikymmentä apinaa itseään kiireesti puusta puuhun, matkalla murhenäytelmän tapahtumapaikalle. Etunenässä oli Kaala, sillä hän oli tuntenut rakkaimpansa äänen, ja heti hänen jäljissään sen pikku apinan äiti, joka nyt makasi kuolleena julman Saborin alla.
Vaikka leijona oli voimakkaampi ja taistelukykyisempi kuin apinat, ei sillä kuitenkaan ollut halua tavata näitä raivostuneita täysikasvuisia, vaan vihaisesti muristen se katosi nopeasti viidakkoon.
Nyt Tarzan ui maihin ja kiipesi ketterästi rannalle. Uiminen oli niin virkistänyt häntä, että hänellä nyt oli ihana tunne ruumiissaan, ja tästedes hän kävi joka päivä uimassa järvessä, virrassa tai meressä, kun siihen vain oli tilaisuutta. Pitkään aikaan ei Kaala voinut tottua tähän näkyyn, sillä vaikka hänen heimolaisensa osasivat uida, jos oli pakko, eivät he kuitenkaan siitä pitäneet eivätkä milloinkaan vapaaehtoisesti menneet veteen.
Leijonaseikkailu antoi Tarzanille hauskaa muistelemisen aihetta, sillä tuollaiset tapahtumat toivat vaihtelua hänen yksitoikkoiseen, jokapäiväiseen elämäänsä, joka oli vain kyllästyttävää ruuan hakemista, syömistä ja nukkumista.
Se heimo, johon hän kuului, liikuskeli laajanlaisella alueella — nelisenkymmentä kilometriä meren rantaa pitkin ja noin kahdeksankymmentä sisämaahan päin. Apinat olivat melkein yhtä mittaa matkalla, joskus kuitenkin jääden kuukaudeksi samalle seudulle; mutta kun he kiitivät puusta puuhun hyvin nopeasti, ehtivät he usein alueensa läpi muutamissa päivissä. Paljon riippui ruuan saannista, ilmoista ja siitä, oliko lähellä vaarallisia eläimiä. Mutta Kertshak vei heimonsa usein pitkille retkille vain siitä syystä, että oli väsynyt oleilemaan samalla paikalla.
Illalla he laskeutuivat makuulle siihen, missä pimeys oli heidät yllättänyt. He nukkuivat maassa, peittäen toisinaan päänsä, harvemmin ruumiinsa, norsunkorvan suurilla lehdillä. Kaksi tai kolme saattoi maata toisissaan kiinni, jotta olisi lämpimämpi kylminä öinä, ja näin Tarzankin oli nukkunut Kaalan sylissä joka yö kaikkina näinä vuosina.
Kun hän oli tottelematon, niin Kaala häntä tosin kuritti, mutta ei ollut hänelle milloinkaan julma, vaan useammin hyväili häntä kuin rankaisi.
Kaalan mies Tublat vihasi Tarzania ja oli joskus vähällä lopettaa hänen nuoren elämänsä, eikä Tarzan puolestaan koskaan jättänyt käyttämättä tilaisuutta osoittaakseen, ettei hänkään pitänyt kasvatti-isästään. Milloin hän vain tunsi olevansa turvassa, oli hänen tapanaan kiusata Tublatia, irvistellä ja syytää haukkumasanoja, kyyristellessään äitinsä sylissä tai puiden ylimmillä haurailla oksilla. Hänen kehittyneempi älynsä ja neuvokkuutensa auttoivat häntä keksimään tuhansia ilkeitä kepposia, jotka katkeroittivat Tublatin elämää.
Lakkaamatta kujeillen ja kokeillen hän perehtyi tekemään lujia solmuja ja liukuvia silmukoita, joilla sitten huvitteli nuorten apinatoverien parissa. Nämä koettivat matkia Tarzania, mutta hän yksin keksi aina uutta ja kehittyi taitavaksi.
Leikkiessään Tarzan heitti kerran köytensä pakenevan toverin jälkeen, pitäen itse kiinni toisesta päästä. Sattumalta silmukka kiertyi juoksevan apinan kaulaan ja pakotti hänet äkkiä pysähtymään. Sepä oli uusi leikki, mainio temppu, ajatteli Tarzan ja koetti myös heti uudestaan. Ja näin hän huolellisesti harjoitellen oppi heittämään suopunkia.