Vain hämärästi Kaala hänelle oli ilmaissut, että hänen isänsä oli ollut outo valkoinen apina, mutta sitä ei Tarzan saanut tietää, että Kaala ei ollutkaan hänen oma emonsa.
Tänään hän siis meni oikopäätä ovelle, jääden tuntikausiksi tarkastelemaan ja hypistelemään saranoita, ripaa ja salpaa. Vihdoin hän sattui tekemään oikean tempun ja ovi ponnahti narahtaen auki hänen kummastuneitten silmiensä edessä. Vähään aikaan hän ei uskaltanut mennä sisään, mutta kun hänen silmänsä lopuksi tottuivat majan hämyyn, astui hän hitaasti ja varovasti kynnyksen yli.
Keskellä lattiaa lojui luuranko, josta liha oli tyystin poissa, mutta sitä verhosi vielä mädänneet repaleet, jotka kerran olivat olleet vaatteita. Vuoteessa makasi samanlainen kauhea hahmo, pienempi vain, ja kehdossa oli kolmannen, hyvin pienen luurangon tähteitä.
Näihin vanhan murhenäytelmän todistuskappaleisiin pikku Tarzan vilkaisi vain sivumennen. Hänen villi viidakkoelämänsä oli totuttanut hänet näkemään kuolleita ja kuolevia eläimiä, ja vaikka hän olisi tiennyt katselevansa oman isänsä ja äitinsä jäännöksiä, ei se olisi häntä paljoakaan enempää liikuttanut.
Huonekalut ja muu majan sisällys sen sijaan olivat hänestä erinomaisen mielenkiintoisia. Monia esineitä hän tutki tarkoin — outoja vehkeitä ja aseita, kirjoja, papereita, vaatteita — kaikkea sitä vähää, mikä oli kestänyt ajanhampaan hävitystä troopillisen rannikon kosteassa ilmastossa.
Hän avasi ne laatikot ja kaapit, jotka eivät uhmanneet hänen pientä kokemustaan, ja näiden sisällyksen hän huomasi säilyneen paljoa paremmin.
Muun muassa hän löysi terävän metsästyspuukon ja leikkasi sillä heti haavan sormeensa. Siitä hän ei ollut millänsäkään, vaan jatkoi kokeitaan ja huomasi voivansa tällä uudella aseella veistää lastuja pöydästä ja tuoleista.
Hyvän aikaa tämä huvitti häntä, mutta vihdoin hän väsyi siihen ja jatkoi taas tutkimuksiaan. Kirjoilla täytetystä kaapista hän löysi erään, jossa oli heleästi väritettyjä kuvia. Se oli kuvallinen aapinen, ja A:n kohdalla oli ampuja, E:n vieressä elefantti, j.n.e.
Nämä kuvat huvittivat häntä tavattomasti. Niissä oli useita apinoita, joiden kasvot olivat hänen omiensa kaltaiset, ja edempänä samasta kirjasta hän tapasi M-kirjaimen kohdalla pikku marakatteja, jolloisia hän päivittäin näki kiitämässä puusta puuhun. Mutta missään ei ollut kuvia hänen omasta kansastaan, sellaisia, jotka olisivat olleet Kertshakin, Tublatin tai Kaalan näköisiä.
Ensin hän koetti irroittaa näitä pieniä kuvia kirjan lehdistä, mutta pian hän älysi, että ne eivät olleet todellisia. Hän ei tiennyt, mitä ne olivat, eikä hänellä ollut sanoja niiden olemusta ilmaistakseen.