Sinä päivänä, jolloin Tarzan kerta kaikkiaan vapautui vainosta, saatuaan alati kokea sen uhkaa kolmetoista vuotta pitkän ikänsä kahtenatoista vuotena, samosivat heimon jäsenet, lukumäärältään nyt noin satakunta, vaiteliaina viidakon puiden alimpia oksia myöten ja hypähtivät sitten ääneti pyöreän notkon tanterelle.
Rumpujuhlan aiheena oli aina jokin tärkeä tapahtuma heimon keskuudessa — kun esim. oli saatu voitto, otettu vangiksi tai surmattu jokin pelätty viidakon asuja tai kun kuningas oli kuollut ja uuden piti astua tilalle — ja silloin noudatettiin määrättyjä menoja.
Tänään oli surmattu muuan vihollisheimoon kuulunut jättiläisapina, ja kun Kertshakin kansa saapui paikalle, voitiin nähdä kahden väkevän uroksen kantavan välissään kukistetun vihollisen ruumista.
He laskivat taakkansa savirummun ääreen ja kyyristyivät siihen vartijoiksi, toisten asettuessa ruohikolle nukkumaan, kunnes nouseva kuu antaisi merkin juhlaan.
Tuntikausia vallitsi pikku kentällä täydellinen hiljaisuus, paitsi milloin sen keskeyttivät loistavahöyhenisten papukaijojen kirkuvat huudot tai tuhannet visertelevät linnut lakkaamatta lennellessään heleäin kämmekkäin ja liekehtivien kukkien seassa, jotka koristivat aarniometsän kuninkaiden lukemattomia sammalpeitteisiä oksia.
Pimeyden tullessa apinat alkoivat liikuskella ja järjestyivät pian isoksi piiriksi savirummun ympärille. Naaraat ja nuorimmat kyyköttivät ulommassa piirissä, täysikäiset urokset taas niiden edessä sisempänä. Rummun ääressä istui kolme vanhaa naarasta, joilla oli kullakin ryhmyinen karahka kädessä.
Hitaasti ja hillitysti he alkoivat lyödä savirumpua, kun nousevan kuun ensimmäiset heikot säteet hopeoivat puiden latvoja. Valon lisääntyessä kävivät lyönnit yhä tiheämmiksi ja voimakkaammiksi, kunnes lopulta villit, rytmikkäät kumahdukset kajahtelivat kilometrien päähän aarniometsässä. Pedot keskeyttivät otusten pyynnin ja kuuntelivat pää koholla ja korvat hörössä kumeata rummutusta, joka oli merkkinä apinain erikoisesta juhlasta. Joskus kuului hurjaa karjumista tai kimeää rääkkymistä vastaukseksi ihmisapinain villiin jymyyn, mutta kukaan ei tullut lähelle urkkimaan tai uskaltanut hyökätä niiden kimppuun.
Kun rummun kumina paisui suorastaan huumaavaksi, hyppäsi Kertshak avoimella paikalla kyyköttävien uroksien ja rummuttavien naarasten väliin. Siinä hän seisoi pystyssä, kääntäen päätään taaksepäin ja katsoen nousevaa kuuta kohti, ja samalla takoi rintaansa valtavilla karvaisilla nyrkeillään, päästäen kamalia karjahduksia.
Kolmasti kiiri tämä kammottava huuto korven autiossa hiljaisuudessa. Sitten hän kyykistyi ja kiersi hiipivin askelin pitkin avointa ympyrää, pysyen kaukana rumpualttarin vieressä lojuvasta apinaruumiista, mutta kuitenkin pitäen yhä julmia, vihaisia, punaisia silmiään siihen tähdättyinä. Nyt hyppäsi esille toinen uros, toisti kuninkaansa hirveät karjahdukset ja seurasi hänen kintereillään. Toiset tekivät samoin nopeassa tahdissa, niin että aarniometsä kaikui heidän miltei keskeytymättömistä verenhimoisista ulvahduksistaan.
Tämän kaiken oli määrä haasteena esittää taistelun alkua.