Heimo kyykisteli isojen puitten juurella, väristen kylmästä sateessa. Pimeyttä halkovan salaman valossa näkyi hurjasti heiluvia oksia, viuhuvia lonkeroita ja taipuvia runkoja.
Väliin joku metsän vanhuksista murskautui välähtävän salaman satuttamana tuhansiksi sirpaleiksi ja veti mukanaan lukemattomia oksia ja pienempiä naapureitaan, mikä yhä lisäsi troopillisen aarniometsän sekasortoa. Pyörremyrskyn käsissä sinkoili oksia, suuria ja pieniä, rajusti liikehtivän vihannuuden halki, kuolemaksi ja tuhoksi tiheästi asutun maailman lukemattomille onnettomille asukkaille.
Tuntikausia jatkui myrsky lakkaamatta, ja heimo kyyristeli yhä pelosta väristen. Ollen alituisessa vaarassa joutua kaatuvien puiden ja oksien alle ja lamautuneina välähtelevistä salamoista ja jyrähdyksistä he pysyttelivät surkeina koossa, kunnes myrsky vaimenisi.
Loppu oli yhtä äkillinen kuin alkukin. Tuuli lakkasi, aurinko paistoi — luonto hymyili jälleen. Vettä tiukkuvat lehdet ja oksat, uhkeiden kukkien märät kuvut välkkyivät palaavan päivän loisteessa. Ja yhtä pian kuin luonto unohti kauhunsa, tointuivat siitä myös sen lapset. Toimelias elämä jatkui kuten aikaisemmin ennen pimeyttä ja pelkoa.
Mutta Tarzanille oli nyt selvinnyt vaatteiden salaisuus. Kuinka mukavaa olisikaan ollut Saborin paksun nahan alla! Ja niin sai seikkailuhalu uutta virikettä.
Useita kuukausia oleskeli heimo rannikolla, missä Tarzanin maja oli, ja opinnot veivät suurimman osan hänen aikaansa; mutta aina kun hän kuljeskeli metsässä, piti hän valmiina suopunkiaan. Monet pikku eläimet joutuivat hänen nopeasti viskaamaansa silmukkaan.
Kerran se osui Hortan, metsäkarjun, lyhyeen niskaan ja tämän vimmatut ponnistelut päästä vapaaksi tempaisivat Tarzanin maahan oksalta, jolla hän oli maannut vaanimassa. Väkevä karju kääntyi kuullessaan hänen putoavan, ja nähdessään siinä vain helpon saaliin se painoi päänsä alas ja hyökkäsi hämmästyneen pojan kimppuun.
Onneksi Tarzan ei ollut loukkaantunut putoamisestaan, sillä kissan tavoin hän oli levittänyt kaikki neljä raajaansa välttääkseen tärähdystä. Heti hän oli pystyssä, ja hypäten kuin apina hän pääsi turvaan oksalle. Hortan turhaan koettaessa häntä tavoittaa.
Näin Tarzan kokeillen oppi oudon aseensa vahvat sekä heikot puolet. Tällä kertaa hän tosin menetti pitkän köytensä, mutta hän tiesi, että jos Sabor olisi vetänyt hänet oksalta, niin loppu olisi todennäköisesti ollut toinen, sillä epäilemättä hän silloin olisi menettänyt henkensä.
Uuden köyden punomiseen meni häneltä monta päivää, mutta kun se vihdoin oli valmis, lähti hän taas metsästämään, asettuen väijyksiin tiheälatvaiselle oksalle, joka riippui veden luo vievän paljonkuljetun polun yllä.