Useat pikku eläimet kulkivat ehein nahoin hänen ohitseen. Hän ei välittänyt niin mitättömästä saaliista. Jonkin isomman otuksen piti näyttää toteen hänen aseensa tehokkuus.
Vihdoin tuli se, jota hän etusijassa odotti. Notkeat lihakset pullistuneina välkkyvän taljan alla, täyteläisenä ja kiiltävänä tuli Sabor, naarasleijona. Pehmeät käpälät astelivat ääneti kapeaa polkua. Päätänsä se piti korkealla, ollen alati varuillaan, ja pitkä häntä heilui siroin kääntein hitaasti edestakaisin.
Yhä lähemmäksi se tuli paikkaa, missä Tarzan piili oksalla, pitäen pitkää suopunkiaan valmiina heittoon.
Kuin pronssipatsas, hiljaa kuin muuri oli siinä Tarzan kyyryssä. Sabor oli menossa alitse. Se astui ohitse askeleen — toisen, kolmannenkin, mutta silloin salavihkainen ansa suhahti lentoon.
Hetkisen riippui levällään oleva silmukka leijonan pään yllä kuin käärme, mutta samassa kuin peto katsahti ylöspäin, keksiäkseen mistä suopungin suhahdus oli lähtöisin, kiertyi, köysi sen kaulaan. Nopealla tempaisulla Tarzan tiukensi silmukkaa, päästi köyden ja piteli molemmin käsin itseään kiinni oksalla.
Sabor oli paulassa. Yhdellä loikkauksella ryntäsi säikähtynyt peto viidakkoon, mutta Tarzan ei enää menettänyt toista köyttä eikä saalistaan samoin kuin edellisellä kerralla. Kokemuksesta hän oli saanut oppia ja ajoissa sitonut köyden pään siihen puuhun, jossa hän istui. Loikatessaan leijona tunsi köyden puristuvan yhä kireämmälle, teki ilmassa täydellisen kuperkeikan ja putosi raskaasti mätkähtäen selälleen.
Näin pitkälle oli Tarzanin suunnitelma täysin onnistunut; mutta kun hän tarttui köyteen ja otti tukea kahden vahvan oksan haarukasta, huomasi hän, ettei ollutkaan helppoa kiskoa väkevää, rimpuilevaa, kynsivää, purevaa ja murisevaa otusta puuhun hirtettäväksi.
Vanha Sabor oli tavattoman painava, ja kun se harasi vastaan mahtavilla käpälillään, olisi vain itse Tantor, elefantti saanut sen liikkeelle.
Leijona oli taas polulla, mistä se saattoi nähdä konnankujeen tekijän. Raivosta karjaisten se teki äkkihyökkäyksen ja ponnahti korkealle ilmaan Tarzania kohti, mutta kun sen valtava ruho pääsi oksalle, jolla Tarzan oli istunut, ei tätä enää siinä ollut. Sen sijaan hän nyt keveästi keinui ohuemmalla oksalla, muutaman metrin päässä vankia ylempänä.
Hetken aikaa Sabor pysytteli oksalla Tarzanin heitellessä risuja sen suojattomaan päähän. Sitten peto pudottautui taas maahan, ja Tarzan kiirehti tarttumaan köyteen; mutta Sabor oli nyt huomannut, että sitä piteli vain ohut nuora, ja kohta se katkaisi tämän valtavilla hampaillaan, ennenkuin Tarzan oli toistamiseen ehtinyt tiukentaa silmukkaa.