Monta päivää he olivat ahmineet lihaa, mutta sitten oli tullut vahvempi joukko-osasto ja yöllä hyökännyt heidän kyläänsä kostaakseen toverien kuoleman.
Sinä yönä oli valkoisen miehen mustilla sotilailla ollut yllinkyllin lihaa, ja pieni jäännös kerran niin mahtavasta heimosta oli lähtenyt pakoon synkkään viidakkoon, tuntemattomia vaiheita ja vapautta kohti.
Mutta mikä oli vapautta ja onnea näille villeille mustille, se merkitsi häiriötä ja kuolemaa heidän uuden kotipaikkansa monille kesyttömille asujamille.
Kolme päivää tämä retkikunta marssi hitaasti yhä syvemmälle tuntemattomaan ja tiettömään metsään, kunnes he vihdoin varhain neljäntenä päivänä joutuivat vähäisen joen läheiselle pienelle alueelle, joka ei näyttänyt niin sankasti kasvullisuuden peittämättä kuin muut seudut.
Täällä he ryhtyivät rakentamaan uutta kylää, ja kuukaudessa he olivat raivanneet melkoisen alueen, pystyttäneet majoja ja paaluaitauksia, istuttaneet jamsia ja maissia, ja niin heidän vanha elämänsä jatkui uudessa kodissa. Täällä ei ollut valkoisia miehiä eikä sotilaita, eikä ollut pakko kerätä kumia ja norsunluuta julmille ja kiittämättömille kiusaajille.
Monta kuukautta kului, ennenkuin mustat uskalsivat lähteä pitemmälle uuden kylänsä ympäristöjä tutkimaan. Useat heistä olivat jo joutuneet vanhan Saborin saaliiksi, ja kun viidakko vilisi julmia ja verenhimoisia petoja, leijonia ja leopardeja, ei norsunluun pyydystäjäin tehnyt mieli jättää turvallisia paaluaitauksiaan.
Mutta eräänä päivänä lähti Kulonga, vanhin kuninkaan Mbongan poika, kauas lännenpuolisiin tiheikköihin. Varovasti hän asteli, notkea keihäs alati valmiina, vasemmassa kädessään lujasti pidellen pitkää soikeaa kilpeä siloisen mustan ruumiinsa suojana. Selässään hänellä oli jousensa ja kilpensä yllä viinessä monta norjaa ja suoraa nuolta; ne oli huolellisesti voideltu paksussa, tummassa, tervaisessa aineessa, joka tuotti kuoleman, kun pieninkin erä sitä pääsi ruumiiseen.
Yö yllätti Kulongan kaukana hänen isänsä kylän paaluaidoista, mutta yhä hänen matkansa määrä oli länteen. Vihdoin hän kiipesi suuren puun oksalle, kyhäsi itselleen makuupaikan ja laskeutui levolle.
Muutaman kilometrin päässä hänestä länteen päin nukkui Kertshakin heimo.
Varhain seuraavana aamuna olivat apinat liikkeellä etsien itselleen ravintoa viidakosta. Tapansa mukaan Tarzan suuntasi matkansa majaan päin ja oli hiljalleen metsästellen saanut vatsansa täyteen, saapuessaan rantamalle.