Apinat hajaantuivat joko yksin tai kaksittain ja kolmittain eri suuntiin, mutta pysyttelivät aina niin lähellä toisiaan, että saattoivat kuulla hälytysmerkin.
Kaala käyskenteli vitkalleen erästä norsunpolkua pitkin itään päin ja käänteli ahkerasti oksia ja rankoja etsiessään syötäviä hyönteisiä ja sieniä, kun outo, hiljainen äännähdys sai hänet jännittyneenä tarkastamaan ympäristöään.
Hänen edessään kulki polku viisikymmentä metriä ihan suoraan, ja lehväisen tunnelin toisessa päässä hän näki salavihkaa hiipivän oudon ja peloittavan olennon.
Se oli Kulonga.
Kaala ei jäänyt odottamaan nähdäkseen lisää, vaan kääntyi ja lähti nopeasti polkua pitkin takaisin. Hän ei juossut, vaan heimolaistensa tavoin, kun niitä ei hätyytetty, koetti vain välttää taistelua.
Hänen kintereillään seurasi Kulonga. Tässä oli saatavissa lihaa. Hän voisi tappaa ja sitten herkutella koko tämän päivän. Hän kiiruhti eteenpäin keihäs valmiina heittoon.
Polun mutkassa hän jälleen näki Kaalan. Hän jännitti kätensä taaksepäin, ja lihakset pullistuivat sileän nahan alla. Käsi työntyi eteenpäin, ja keihäs suhahti Kaalaa kohden.
Se oli huono heitto. Keihäs vain raapaisi apinan kylkeä.
Raivosta ja tuskasta älähtäen Kaala hyökkäsi kiusaajansa, kimppuun. Heti alkoivat myös puut ritistä, kun Kaalan heimolaiset kuultuaan hänen huutonsa kiiruhtivat paikalle.
Samassa Kulonga otti esiin jousensa ja sovitti siihen kiireesti nuolen. Hän jännitti aseen, ja kohta lävisti myrkytetyn nuolen kärki suuren ihmisapinan sydämen.