"Tekeillä se on, herra, hyvinkin jo tekeillä, vaikken sano koska. Muuten olenkin jo puhunut liian paljon, mutta olihan herra silloin niin ystävällinen, ja minä ajattelin, ettei olisi haitaksi, jos varoittaisin teitä. Mutta pitäkää suunne kiinni, kun kuulette ampumista, menkää kannen alle ja pysykää siellä. No, ei sitten muuta, muistakaa vain olla hiljaa, tai saatte pillerin kylkiluittenne väliin, siitä saa herra olla, varma."
Sen sanottuaan ukko jatkoi puhdistamistaan, mikä vei hänet pois
Claytonin luota.
"Hitto vie, tästä voi tulla paha leikki, Alice", sanoi Clayton.
"Sinun pitäisi heti varoittaa kapteenia, John. Ehkä vaara voidaan vielä välttää", sanoi rouva.
"Luullakseni minun pitäisi niin tehdä, mutta pelkistä itsekkäistä syistä on melkein pakko pitää suuni kiinni. Mitä tahansa he aikovatkin, säästävät he meitä kiitokseksi siitä, mitä tein Mustan Mikon hyväksi; mutta jos he saisivat tietää, että olen estänyt heidän aikeitaan, niin ei meille osoitettaisi mitään armoa, Alice."
"Sinulla on vain yksi velvollisuus, John: olla laillisen esivallan puolella. Ellet varoita kapteenia, niin olet yhtä syypää siihen, mitä ehkä tapahtuu, kuin jos olisit itse auttanut, näitä salahankkeita."
"Nyt käsität sanani väärin, kultaseni", vastasi Clayton, "Minä ajattelin sinua — se on minun ensimmäinen velvollisuuteni. Kapteeni saa syyttää itseään… miksi siis panisin oman vaimoni mitä hirveimpään vaaraan ja ryhtyisin nähtävästi turhaan yritykseen pelastaa kapteenia satimesta, johon hänen oma raaka hulluutensa on hänet vienyt? Sinä et osaa kuvitellakaan, rakkaani, mitä seuraisi, jos tämä murhamieslauma sitten kuitenkin saisi valtaansa Fuwaldan."
"Velvollisuus on aina velvollisuus, eikä mikään viisastelu, voi sitä muuttaa. Minä en kelpaisi vaimoksi englantilaiselle loordille, jos mitenkään olisin syynä siihen, että hän väistyy täyttämästä ilmeistä velvollisuuttaan. Ymmärrän kyllä sen vaaran, josta puhut, mutta sinun kanssasi voin sen kestää — ja kestäisin paljon urhoollisemmin kuin sietäisin sitä häpeää, ettet ole velvollisuutesi mukaan estänyt murhenäytelmää, vaikka olisit voinut."
"Käyköön sitten, niinkuin haluat, Alice", vastasi loordi hymyillen. "Ehkä me hätäilemmekin suotta. Tosin en pidä oloista tällä laivalla, mutta kenties asiat sentään eivät ole niin hullusti kuin kuvittelemme. Voihan ajatella, että vanha merikarhu ilmaisi vain häijyn sydämensä toiveita eikä puhunut tosiasioita. Kapina aavalla merellä lienee ollut tavallinen sata vuotta sitten, mutta nyt yhdeksännentoista vuosisadan lopulla sitä ei oikein voi kuvitella mahdolliseksi… Mutta tuollapa kapteeni juuri menee kajuuttaansa. Jos minun kerran on varoitettava häntä, niin voin tämän kiusallisen tehtävän suorittaa yhtä hyvin nyt, vaikka minulla muuten ei olekaan halua puhutella koko miestä."
Hetkistä myöhemmin hän koputti kajuutan ovelle.