"Niin, niinpä niin — tuiki merkillistä, tuiki merkillistä!" sanoi professori. "Mutta en voi mitään lisätä siihen, mitä jo olen lausunut tästä todella merkillisestä tapauksesta", ja professori lähti hiljalleen astelemaan viidakkoa kohti.
"Mutta, isä", huusi tyttö, "ethän sinä ole siitä vielä mitään sanonut".
"No, no, lapsi, no, no", muistutti professori Porter ystävällisesti ja kärsivällisesti. "Älä vaivaa sievää päätäsi sellaisilla vaikeasti ratkaistavilla arvoituksilla", ja taas hän lähti hitaasti toiseen suuntaan silmät maahan tähdättyinä ja kädet heiluvien takinliepeitten takana ristissä.
"Luulenpa, ettei se vanha nauta tiedä siitä sen enempää kuin mekään", murahti rottanaamainen merimies.
"Puhukaa siistiä kieltä!" huusi nuori mies ja kalpeni raivosta. "Te olette murhanneet päällystönne ja ryöstäneet meidät. Olemme täysin vallassanne, mutta teidän on kohdeltava professori Porteria ja neiti Porteria kunnioittavasti", ja nuori mies astui niin lähelle rottanaamaista, että tämä peräytyi hämmästyneenä, vaikka hänellä olikin kaksi revolveria ja uhkaavalta näyttävä puukko vyöllä.
"Senkin pelkuri!" jatkoi nuori mies. "Te ette ole koskaan uskaltanut ampua kunnon miestä, ennenkuin hän on kääntänyt selkänsä. Te ette uskalla ampua minua edes takaapäin". Ja hän käänsi selkänsä merimiehille ja käveli huolettomasti tiehensä, ikäänkuin todistaakseen olevansa oikeassa.
Merimiehen käsi livahti tavoittamaan toista revolveria, kostonhimoiset silmät kiiluivat katsellessaan nuoren englantilaisen poistumista. Hänen toverinsa odottivat jännittyneinä, mutta sittenkin hän epäröi. Sydämessään hän oli vieläkin suurempi pelkuri kuin William Cecil Clayton oli ajatellut.
Ei ole helppoa sanoa, kuinka siinä olisi lopuksi käynyt, mutta silloin sekaantui asiaan uusi, salaperäinen voima, jonka kanssa yksikään retkeilijöistä ei luullut joutuvansa niin paljon tekemisiin tällä autiolla Afrikan rannalla.
Kaksi tuikeaa silmää oli läheisen puun lehvien lomista tarkastanut matkailijain jokaista liikettä. Tarzan oli nähnyt kuulutuksensa herättämän hämmästyksen, ja vaikkei hän ymmärtänyt vähääkään näiden outojen ihmisten puheesta, kertoivat heidän liikkeensä ja ilmeensä hänelle paljon.
Kun rottanaamainen merimies murhasi toverinsa, inhoitti se Tarzania, ja kun hän nyt näki saman miehen uhkaavan kauniinnäköistä nuorta miestä, yltyi hänen vihansa.