Clayton vastasi vain kohauttamalla olkapäitään, mutta lähtiessään
heidän luotaan hän otti maasta keihään, joka oli haavoittanut
Snipestä, ja näin alkeellisesti varustettuna painui silloisen loordi
Greystoken poika tiheään viidakkoon.
Tavantakaa hän huuteli kadonneiden ukkojen nimiä. Majaan turvautuneet naiset kuulivat hänen äänensä yhä heikkenevän, kunnes se vihdoin häipyi ja sulautui aarniometsän lukemattomiin muihin ääniin.
Kun professori Archimedes Q. Porter ja hänen apulaisensa Samuel T. Philander, jälkimmäisen kiihkeästä vaatimuksesta, vihdoin kääntyivät takaisin majalle päin, eksyivät he viidakon loppumattomissa sokkeloissa niin täydellisesti kuin yleensä on mahdollista, vaikkeivät itse sitä tietäneet. Pelkkä kohtalon oikku johti heidän askeliaan Afrikan länsirannikolle, niin etteivät he lähteneet marssimaan Zanzibariin, mustien maanosan vastakkaiselle puolelle.
Kun he sitten pääsivät rannalle eivätkä nähneet majasta merkkiäkään, oli Philander ihan varma siitä, että he nyt olivat määräpaikkansa pohjoispuolella, vaikka he itse asiassa olivatkin noin puolentoista sadan metrin päässä siitä etelään.
Näiden kahden epäkäytännöllisen teoreetikon päähän ei edes juolahtanut huutaa, jotta heidän ystävänsä mahdollisesti kuulisivat. Samuel T. Philander oli näet niin varma asiastaan kuin vain vääristä edellytyksistä tehty johtopäätös voi ihmisen vallata, että hän tarttui lujasti professori Archimedes Q. Porterin käsivarteen ja laahasi tätä heikosti vastustelevaa vanhaa herraa mukanaan Kapkaupunkia kohti, joka sijaitsee kaksituhatta neljäsataa kilometriä etelämpänä. —
Kun Jane Porter ja Esmeralda olivat päässeet majan suojaan, oli neekerittären ensi huolena teljetä ovi sisäpuolelta. Tätä ajatellen hän alkoi haeskella sopivia esineitä toteuttaakseen aikeensa, mutta ensi silmäys majan sisustaan toi kauhunhuudon hänen huulilleen ja kuin pelästynyt lapsi kätki tukeva mustaihoinen kasvonsa nuoren emäntänsä rintaa vasten.
Huudon kuullessaan Jane Porter kääntyi ja näki, mikä siihen oli syynä. Lattialla hänen edessään lojui ihmisen vaalentunut luuranko. Toinen silmäys keksi vielä yhden luurangon vuoteelta.
"Missä hirveässä paikassa me nyt olemmekaan?" mutisi hän pelästyneenä, mutta ei menettänyt malttiaan.
Vihdoin hän pääsi irti yhä kirkuvan Esmeraldan kiihkeästä puristuksesta, astui lattian yli kehdon luo ja aavisti, mitä saisi siellä nähdä, ennenkuin luuranko olikaan hänelle näyttäytynyt surkeassa hauraudessaan.
Mistä hirveästä murhenäytelmästä kertoivatkaan nämä mykät luut! Tyttö värisi ajatellessaan, että mahdollisesti häntä ja hänen ystäviään odotti sama kohtalo tässä kauhujen majassa, jossa he olisivat salaperäisten ja kenties vihamielisten olentojen vallassa.