Metsän reunassa hän kohtasi arabialaiset, jotka palasivat Ahmet Zekiä etsimästä. Hän piiloutui, antoi heidän mennä ohi ja jatkoi sitten matkaa hävitettyä kotiansa kohti, jonka oli jo ollut vähällä muistaa.
Hänen matkansa tasangon poikki keskeytyi hänen huomatessaan pienen antilooppijoukon vähäisessä norossa, jossa maasto ja tuuli yhdessä tekivät väijymisen helpoksi. Lihava, vuoden vanha eläin oli puolen tunnin varovaisen hiivinnän ja äkillisen, villin hyökkäyksen palkkana. Myöhään iltapuolella apinamies istui kyykkyyn saaliinsa ääreen, nauttiakseen taitonsa, viekkautensa ja urheutensa hedelmää.
Kun nälkä oli tyydytetty, tuli janon vuoro. Joki houkutteli häntä virkistävän vetensä luo, ja kun hän oli juonut, oli yö jo tullut, ja hän oli yhä noin puolen kilometrin päässä jokea alaspäin siitä kohdasta, jossa hän oli nähnyt keltaisen harkkopinon ja jossa hän toivoi kohtaavansa muistamansa naisen tai saavansa jotakin selvitystä siitä, missä ja kuka hän oli.
Viidakon asujamille ei aika tavallisesti paljoakaan merkitse, ja kiire on suorastaan inhottava paitsi kun sen syynä on kauhu, raivo tai nälkä. Tänään eletty päivä oli mennyt. Huomispäivät, joita oli ääretön jono, riittäisivät oivallisesti Tarzanin tarkoituksiin. Ja sitäpaitsi apinamies oli väsynyt ja tahtoi nukkua.
Muuan puu tarjosi hänelle turvaa, yksinäisyyttä ja mukavuutta kuten hyvin varustettu makuuhuone ainakin, ja hän vaipui pian syvään uneen, villin joen rannalla metsästävien ja metsästettyjen eläinten säestäessä huudoillaan hänen uinailuaan.
Aamulla hän oli sekä nälkäinen että janoinen uudelleen, ja pudottautuen puusta hän lähti juomapaikalle joen rantaan. Siellä hän huomasi Numa-leijonan ehtineen ennen. Suuri otus lipoi vettä ahnaasti ja Tarzanin lähestyessä tiellä sen takana nosti päätään ja suunnaten katseensa taaksepäin tuuheaharjaisten hartioiden yli tuijotti tunkeilijaan. Sen kurkusta kuului matala varoitusmurina, mutta Tarzan, joka arvasi, että peto oli juuri lähtenyt saaliiltaan kylläisenä, teki vain pienen kierroksen ja jatkoi matkaansa joelle, jossa pysähtyi muutaman metrin päähän ruskeankeltaisen kissaeläimen yläpuolelle ja laskeutuen käsiensä ja jalkojensa varaan upotti kasvonsa viileään veteen. Hetken ajan leijona silmäili edelleen miestä, sitten jatkaen juontiaan, ja mies ja eläin sammuttivat janonsa vieri vieressä, kumpikin näennäisesti unohtaen toisensa läsnäolon.
Numa lopetti ensiksi. Kohottaen päätään se tuijotti joen poikki muutaman minuutin ajan, osoittaen ryhdissään sellaista kivettynyttä tarkkaavaisuutta, joka on luonteenomainen sen sukuisille eläimille. Jollei ohikulkeva tuulenhenki olisi löyhyttänyt sen mustaa harjaa, olisi sitä voinut luulla keltaisesta pronssista muovailluksi: niin liikkumaton, niin patsasmainen oli sen asento.
Syvä huokaus laajoista keuhkoista lopetti jäykkyyden. Mahtava pää kääntyi hitaasti ympäri, kunnes keltaiset silmät kohdistuivat mieheen. Karvaiset huulet kaartuivat ylöspäin, ja keltaiset torahampaat tulivat näkyviin. Toinen varoitusmurina tärisytti voimakkaita poskia, ja eläinten kuningas kääntyi mahtavana ympäri ja asteli hitaasti tietä pitkin tiheään kaislikkoon.
Apinain Tarzan joi edelleen, mutta tarkkasi harmailla silmillään salavihkaa ison eläimen jokaista liikettä, kunnes se oli kadottanut hänet näkyvistään, ja silloinkin hänen terävät korvansa saivat selville pedon kaikki toimet.
Joessa pistäydyttyään hän söi sattumalta löytämiään munia niukaksi aamiaisekseen, ja sitten hän lähti jokea ylöspäin huvilan raunioita kohti, missä kultaharkot olivat osoittaneet eilispäivän taistelun paikan.