Harhautuneen luodin satuttama hevonen kaatui Jane Claytonin viereen, ja muuan leijona loikkasi kuolevan eläimen yli suoraan toiselle puolelle mustan ratsumiehen päälle. Mies kohotti kiväärinsä ja iski tuloksetta leveään päähän; sitten hän tuupertui maahan, ja peto kumartui hänen ylitseen.
Kauhusta kiljaisten sotilas tarttui voimattomilla sormillaan pörröiseen rintaan, koettaen turhaan työntää irvistäviä leukoja poispäin. Leijona laski päänsä alas, kuului yksi ainoa kaamea rusahdus, kun uhkaavat torahampaat iskivät pelon vääristämiin kasvoihin, ja sitten peto lähti taas kuolleen hevosen ruumiin yli, raahaten hervotonta ja veristä taakkaa perässään.
Nuori nainen tarkkasi näytelmää silmät suurina. Hän näki pedon astuvan kompastellen hevosen raadolle, kaamean möhkäleen heiluessa sen leuoista alas etukäpäliin asti, ja hänen silmänsä tuijottivat lumoutuneina leijonaan, tämän mennessä hänen ohitseen muutaman askeleen päästä.
Ruumiin tuottama rasitus näytti raivostuttavan leijonaa, joka pudisteli elotonta uhriaan kiukkuisesti. Se murisi ja karjui hirveästi kuolleelle, tunnottomalle olennolle ja sitten pudotti sen, nosti päänsä ja katseli ympärilleen etsien jotakin elävää uhria, jolle saisi purkaa pahaa tuultaan. Leijonan keltaiset silmät kiintyivät pahaa ennustavina nuoren naisen hahmoon, ja pörröinen huuli kohosi paljastaen irvistävät torahampaat. Puistattava karjunta puhkesi villistä kurkusta ja peto kyyristyi hypätäkseen tämän uuden, avuttoman uhrin kimppuun.
* * * * *
Hiljaisuus oli jo aikaisin laskeutunut siihen leiriin, jossa Tarzan ja Werper makasivat lujasti sidottuina. Kaksi hermostunutta vartijaa asteli kierroksellaan ja heidän silmänsä vilkuilivat usein synkän viidakon läpitunkemattomiin vartijoihin päin. Muut nukkuivat tai koettivat nukkua — kaikki paitsi apinamies. Hän ponnisteli hiljaa ja voimakkaasti, katkaistakseen ranteitaan kahlehtivat siteet.
Lihakset pyöristyivät käsivarsien ja hartioiden sileän, ruskean nahan alla, suonet pullistuivat hänen ohimoillaan ponnistusten rajuudesta — nyt katkesi yksi säie ja sitten yhä useampia, kunnes toinen käsi oli vapaa. Viidakosta kuului matala kurkkuääni, ja apinamies kävi äkkiä hiljaiseksi ja jäykäksi kuin patsas; hän koetti korvin ja sieraimin saada selvää mustasta tyhjyydestä, jonka läpi hänen katseensa ei tunkeutunut.
Taas kuului kaamea ääni tiheästä, vihreästä syvyydestä leirin takaa.
Vartija pysähtyi äkkiä ja pinnisti silmiään nähdäkseen pimeyteen.
Kähärä villatukka hänen päässään jäykistyi ja nousi pystyyn. Hän kutsui
toveriaan käheästi kuiskaten.
"Kuulitko sitä?" hän kysyi.
Toinen tuli vavisten lähemmäksi.