"Wazirit", huomautti Tarzan synkästi hymyillen.
"Jumala heitä siunatkoon!" huudahti Jane Clayton.
"He eivät voi olla kaukana meistä", sanoi Tarzan, "Busuli ja muut. Kulta on mennyttä ja samoin Oparin jalokivet, Jane, mutta meillä on toisemme ja wazirit — meillä on rakkautta, rehellisyyttä, ja ystävyyttä. Ja mitä ovat kulta ja jalokivet näihin verrattuina?"
"Jospa vain Mugambi eläisi", vastasi Jane, "ja ne muut urheat miehet, jotka uhrasivat henkensä turhaan koettaessaan suojella minua!"
Tuntien sekä iloa että surua he menivät ääneti kotoisen viidakon läpi ja päivän muuttuessa illaksi tuli apinamiehen korviin etäisten äänien epäselviä sointuja.
"Me lähestymme wazireja, Jane", hän sanoi. "Voin kuulla heidät edessämme. Luullakseni he aikovat leiriytyä yöksi."
Puoli tuntia myöhemmin puolisot kohtasivat joukon mustia sotureita, jotka Busuli oli koonnut ryhtyäkseen kostosotaansa rosvoja vastaan. Heidän mukanaan olivat heimon vangitut naiset, jotka he olivat löytäneet Ahmet Zekin kylästä, ja Busulin sivulla häämötti tuttu musta hahmo, joka oli jättimäisiin wazireihin verrattuna hyvin kookas. Siinä oli Mugambi, jonka Jane oli luullut kuolleen hiiltyneitten raunioitten keskelle.
Ah, sellaista jälleennäkemistä! Tanssi, laulu ja nauru herätti synkän metsän kaiut myöhään yöhön. Wazirit kertoivat yhä uudestaan erilaisista seikkailuistaan. Yhä uudelleen he toistelivat taistelunsa villejä petoja ja villejä miehiä vastaan, ja päivä sarasti jo, kun Busuli ainakin neljännenkymmenennen kerran selosti, kuinka hän, mukanaan kourallinen sotureitaan, oli katsellut taistelua kultaharkoista, johon Abdul Murakin abessinialaiset olivat ryhtyneet Ahmet Zekin arabialaisia rosvoja vastaan, ja kuinka he, voittajien ratsastettua pois, olivat hiipineet esiin joen kaisloista ja lähteneet tiehensä kalliit harkot mukanaan, kätkeäkseen ne sellaiseen paikkaan, josta rosvon silmä ei niitä milloinkaan voisi huomata.
Kun vertailtiin belgialaisesta saatuja kokemuksia, tultiin täysin selville hänen pahanilkisestä toiminnastaan. Vain lady Greystoke näki myös jotakin kiitettävää miehen käytöksessä, mutta hänenkin oli vaikea sovittaa toisiinsa Werperin monia inhottavia tekoja ja tätä yhtä ritarillisuuden ja kunnian ilmausta.
"Syvällä jokaisen ihmisen sielussa", sanoi Tarzan, "piilee varmaankin kunnollisuuden siemen. Sinun oma viattomuutesi, Jane, se pikemminkin kuin avuttomuutesi herätti hetken ajaksi sen syvälle vajonneen miehen uinuvan kunniantunnon. Tämän yhden teon kautta hän ilmaisi paremman puolensa; ja korvatkoon se kaikki hänen tekemänsä synnit, kun hänet kutsutaan Luojansa eteen."