Hetken ajan Tarzan seisoi hiljaa kuin patsas ja kuunteli; herkät sieraimet laajenivat aina kun hän tunnusteli jokaista ohimenevää tuulenhenkäystä. Sitten hän veti Werperin erään paksun pensaan taakse piiloon ja odotti. Pian tuli Werperin ja Tarzanin käyttämällä riistapolulla näkyviin sileäihoinen musta soturi, tarkkaavana ja varuillaan.
Hänen perässään samosi yksinkertaisessa rivissä melkein viisikymmentä muuta toinen toisensa jäljessä, jokainen kantaen kahta selkään kiinnitettyä tummankeltaista harkkoa. Werper tunsi joukkueen heti samaksi, joka oli saattanut Tarzania matkalla Opariin. Hän katsahti apinamieheen, mutta ei nähnyt villeissä, tarkkaavissa silmissä mitään merkkiä, että Tarzan olisi tuntenut Busulin ja muut uskolliset wazirinsa.
Kun kaikki olivat menneet ohi, nousi Tarzan ja sukelsi esiin piilosta. Hän katseli seutua siihen suuntaan, johon seurue oli mennyt. Sitten hän kääntyi Werperiin päin.
"Me seuraamme heitä ja tuhoamme heidät", hän sanoi.
"Miksi?" kysyi belgialainen.
"He ovat mustia. Musta se tappoi Kaalankin. He ovat manganien vihollisia."
Werper ei iloinnut ajatuksesta joutua tappeluun Busulin ja hänen hurjien soturiensa kanssa. Ja toisaalta hän oli riemumielin nähnyt heidän palaavan Greystoken huvilaa kohti, sillä hän oli alkanut epäillä kykyään löytää takaisin wazirialueelle. Hän tiesi, ettei Tarzanilla ollut vähintäkään aavistusta, mihin he olivat menossa. Pysyttelemällä turvallisen välimatkan päässä kultakuormaansa kantavien soturien takana he voisivat vaikeuksitta seurata heitä huvilaan. Kun he kerran olisivat siellä, tietäisi Werper kyllä tien Ahmet Zekin leiriin. Oli toinenkin syy, miksi hän ei halunnut joutua tekemisiin wazirien kanssa — he kantoivat suurta aarretaakkaa siihen suuntaan, johon hän halusikin sitä kannettavan. Mitä kauemmaksi he sitä veivät, sitä lyhyempi matka olisi hänen ja Ahmet Zekin sitä kuljetettava.
Sentakia hän väitteli apinamiestä vastaan tämän tahtoessa surmata mustat, ja lopulta hän sai Tarzanin seuraamaan heitä rauhassa, sanomalla olevansa varma, että he veisivät heidät metsästä pois rikkaaseen maahan, jossa, oli yllinkyllin riistaa.
Oparista oli wazirialueelle monta päivämatkaa, mutta vihdoin tuli hetki, jolloin Tarzan ja belgialainen, seuratessaan soturien jälkiä, nousivat viimeiselle mäelle ja näkivät edessään leveän waziri-tasangon, kiemurtelevan joen ja kaukaiset metsät pohjoisessa ja lännessä.
Tarzan silmäili tuttua näköalaa, mutta hänen katseessaan ei näkynyt pienintäkään välähdystä osoittamassa, että hän tunsi sen. Hän huomasi riistaeläimet, ja hänen suunsa vettyi, mutta hän ei katsonut huvilaa kohti. Werper kuitenkin katsoi. Belgialaisen silmiin tuli kummastunut ilme. Hän varjosti niitä käsillään ja tuijotti pitkään ja vakavasti sitä paikkaa kohti, missä huvila oli ollut. Hän ei voinut uskoa omia silmiään — näkyvissä ei ollut huvilaa — ei latoja — ei ulkohuonerakennuksia. Karja-aitaukset, heinäsuovat kaikki olivat menneet. Mitä se tarkoitti?