Ahmet Zek näki jalokivet
Mugambi oli haavoista heikkona laahautunut poistuvien rosvoretkeilijöiden jäljessä. Hän kykeni liikkumaan vain hitaasti, ja hänen täytyi levähtää usein, villi viha ja yhtä villi koston halu sai hänet pitämään tarkoituksestaan kiinni. Päivien vieriessä hänen haavansa paranivat ja hänen voimansa palasivat, kunnes lopulta hänen jättiläisvartalonsa oli jälleen täysin saavuttanut entisen mahtavan väkevyytensä. Nyt hän jatkoi matkaansa nopeammin, mutta ratsastavat arabialaiset olivat edenneet pitkän matkaa, kun taas haavoittunut neekeri oli ryöminyt vaivaloisesti heidän perässään.
He olivat ehtineet linnoitettuun leiriinsä, ja siellä Ahmet Zek odotti apurinsa Albert Werperin tuloa. Pitkän ja rasittavan matkan aikana oli Jane Clayton kärsinyt enemmän pahoista tulevaisuuden aavistuksista kuin mistään muusta.
Ahmet Zek ei ollut suvainnut ilmoittaa hänelle aikomuksiaan tulevaisuuden varalta. Jane toivoi hartaasti, että hänet oli vangittu lunnaiden saamiseksi, sillä jos asianlaita olisi niin, ei hän tulisi kärsimään kovin suuria loukkauksia arabialaisten käsissä. Mutta oli olemassa mahdollisuus, kamala mahdollisuus, että häntä odotti toisenlainen kohtalo. Hän oli kuullut monesta naisesta, valkoisistakin naisista, jotka oli Ahmet Zekin kaltaisten lainsuojattomien toimesta myyty mustien haaremien orjuuteen tai viety kauemmaksi pohjoiseen viettämään melkein yhtä kauhistavaa olemassaoloa jossakin turkkilaisessa vaimolassa.
Jane Clayton oli jäykempää ainesta kuin se, joka hurjan kauhun valtaamana taipuu vaaran edessä. Hän ei tahtonut luopua toivosta, ennenkuin se osoittautuisi turhaksi, ja hän ajatteli itsemurhaa ainoastaan viimeisenä keinona, jotta välttyisi häpeästä. Niin kauan kuin Tarzan oli elossa, oli täysi syy odottaa apua. Ei yksikään ihminen tai eläin, joka kuljeskeli villien maanosassa, voinut näyttää sellaista taitoa ja voimaa kuin hänen herransa ja mestarinsa. Hänestä Tarzan oli miltei kaikkivaltias synnyinseutunsa maailmassa — villien petojen ja villien ihmisten alueella. Tarzan tulisi takaisin, ja hän, Jane, pelastuisi, samalla kun hänen puolestaan kostettaisiin, siitä hän oli varma. Hän laski, montako päivää voisi kulua, ennenkuin Tarzan saapuisi Oparista ja huomaisi, mitä hänen poissaollessaan oli tapahtunut. Sitten menisi vain lyhyt aika, ennenkuin hän piirittäisi arabialaisten linnoituksen ja rankaisisi siellä asuvaa kirjavaa pahantekijäin joukkiota.
Jane ei ollenkaan epäillyt, ettei Tarzan löytäisi häntä. Mikään jälki, vähäpätöisinkään, ei voinut välttää hänen tarkkoja ja herkkiä aistimiaan. Hänelle olisi rosvojen tie yhtä selvä kuin avonaisen kirjan painettu sivu.
Ja hänen toivoessaan tuli synkän viidakon läpi muuan toinen. Albert Werper saapui saatuaan tuntea matkan kauhuja sekä yöllä että päivällä. Kymmenisen kertaa hän oli välttynyt jättiläispetojen kynsiltä ja hampailta vain ihmeen kautta, mikäli hänestä näytti. Aseenaan vain veitsi, jonka oli tuonut Oparista, hän oli samonnut villeimmän seudun kautta, mitä on maapallolla.
öisin hän nukkui puissa. Päivällä hän oli kompuroinut pelokkaana eteenpäin, turvautuen usein puiden oksiin, kun jonkun suuren kissaeläimen näkeminen tai kuuleminen varoitti häntä vaarasta. Mutta vihdoin hän oli saanut näkyviinsä paalutuksen, jonka takana hänen hurjat toverinsa asuivat.
Melkein samaan aikaan tuli Mugambi varustetun kylän edustalle viidakosta. Seisoessaan ison puun varjossa, ottaakseen selvää asemasta, hän näki rääsyisen ja siistimättömän miehen sukeltavan esiin viidakosta aivan lähellä. Hän tunsi tulokkaan heti samaksi mieheksi, joka oli ollut hänen herransa vieraana ennen tämän lähtöä Opariin.
Musta oli juuri huutamaisillaan belgialaiselle, kun jokin sai hänet pysähtymään. Hän näki valkoisen miehen kävelevän rohkeasti aukeaman poikki kylän porttia kohti. Ei kukaan järjissään oleva ihminen olisi sillä tavoin lähestynyt kylää tässä osassa Afrikkaa, jollei ollut varma ystävällisestä vastaanotosta. Mugambi odotti. Hänen epäluulonsa heräsivät.