"Olen kuullut teistä", hän vastasi, "ja olin etsimässä teitä! Kansalaiseni ovat kääntyneet minua vastaan. Minä vihaan heitä. Nytkin heidän sotilaansa etsivät minua tappaakseen minut. Tiesin, että te suojelisitte minua heiltä, sillä tekin vihaatte heitä. Korvaukseksi ryhdyn palvelukseenne. Olen harjaantunut soturi. Osaan tapella, ja teidän vihollisenne ovat minun vihollisiani."
Ahmet Zek silmäili eurooppalaista ääneti. Hänen mielessään liikkui monia ajatuksia, ja etualalla oli se, että tuo uskoton valehteli. Tietystikin oli mahdollista, että hän ei valehdellut, ja jos hän puhui totta, oli hänen ehdotuksensa kylläkin harkitsemisen arvoinen, koska sotureita ei ollut koskaan liikaa — erittäinkin valkeita miehiä, joilla olisi niin hyvä harjaantuminen ja sota-asiain tuntemus kuin jokaisella eurooppalaisella upseerilla.
Ahmet Zek katseli synkästi eteensä, ja Werperin rohkeus lannistui. Mutta Werper ei tuntenut Ahmet Zekiä, joka kykeni katselemaan synkästi siinä, missä toinen hymyili, ja hymyilemään siinä, missä toinen katseli synkästi.
"Ja jos olet valehdellut minulle", sanoi Ahmet Zek, "tapan sinut milloin tahansa. Mitä muuta korvausta kuin henkesi odotat palveluksistasi?"
"Alussa ainoastaan elatukseni", vastasi Werper. "Myöhemmin, jos huomaatte minun ansaitsevan enemmän, sovimme kyllä helposti asiasta."
Werperin ainoa toive sillä hetkellä oli henkensä säilyttäminen. Näin saatiin aikaan sopimus, ja luutnantti Albert Werperistä tuli jäsen pahamaineisen Ahmet Zekin rosvojoukkioon, joka ryösti norsunluuta ja orjia.
Kuukausimääriä ratsasteli belgialainen luopio villien rosvojen kanssa. Hän tappeli rajun hillittömänä ja pahanilkisen julmana samoin kuin uskalikot toverinsakin. Ahmet Zek tarkkasi oppilastaan terävin silmin ja yhä tyytyväisempänä, mikä lopuksi ilmeni suuremmassa luottamuksessa häntä kohtaan. Ja seurauksena oli, että Werper sai toimia yhä itsenäisemmin.
Kun Ahmet Zek näin oppi luottamaan belgialaiseen, ilmaisi hän vihdoin mielisuunnitelmansa, jota oli kauan hautonut, mutta ei ollut vielä päässyt toteuttamaan. Eurooppalaisen avulla sen kuitenkin voisi helposti suorittaa. Hän otti sen varovasti puheeksi Werperin kanssa.
"Oletko kuullut eräästä miehestä, jota sanotaan Tarzaniksi?" hän kysyi.
Werper nyökkäsi. "Olen kuullut, mutta en tunne häntä."