Hitaasti, hyvin hitaasti hän tunsi uudelleen nämä menneisyyden näyt, kun ne nousivat hänen turtuneeseen muistiinsa. Ne saivat määrätyn muodon ja hahmon, mukautuen tarkasti hänen elämänsä eri vaiheisiin, joiden kanssa ne olivat olleet läheisessä yhteydessä. Hänen lapsuusaikansa apinain joukossa levittäytyi hitaana panoraamana hänen eteensä, ja kehittyessään se herätti hänessä äärettömän halun päästä poikuusajan karvaisten, matalaotsaisten petojen pariin.
Hän katseli, kuinka mustat sammuttivat tulen ja lähtivät pois, mutta vaikka jokaisen kasvot olivat juuri äsken olleet hänelle yhtä tutut kuin omansakin, eivät ne nyt herättäneet hänessä mitään muistoja.
Heidän mentyään hän laskeutui puusta ja alkoi etsiä ruokaansa. Tasangolla oli useita villejä märehtijälaumoja syömässä ruohoa. Hän hiipi varovasti erästä rykelmää kohti, jossa oli lihavia, sileänahkaisia seebroja. Ei tarvittu monimutkaista ajattelutoimintaa, kun hän teki laajan kierroksen päästäkseen tuulen alapuolelle saaliistaan — hän toimi vaistomaisesti. Hän käytti hyväkseen kaikkia suojakeinoja ryömiessään nelinkontin ja usein vatsallaankin heitä kohti.
Hänen tullessaan likelle laumaa söivät pulska nuori naaras ja lihava uros ruohoa lähimpänä häntä. Vaisto se taaskin sai hänet valitsemaan edellisen ateriakseen. Matala pensas kasvoi vain muutaman metrin päässä pahaa-aavistamattomista elukoista. Apinamies pääsi pujahtamaan sen suojaan. Hän puristi keihästä lujasti kädessään. Hän veti jalkansa varovasti alleen. Tehden yhden ainoan nopean liikkeen hän nousi ja viskasi raskaan aseen naaraan kylkeen. Eikä hän odotellut hyökkäyksensä vaikutusta, vaan hyppäsi kissan tavoin keihäänsä jälkeen, metsästysveitsi kädessään.
Nuo kaksi eläintä seisoivat hetken liikkumattomina. Julman väkäsen tunkeutuminen kylkeen sai naaraan äkkiä kiljumaan tuskasta ja pelosta, ja sitten kumpikin kääntyi ja lähti juoksemaan päästäkseen turvaan. Mutta Apinain Tarzan kykeni muutaman metrin matkan pysymään niidenkin tasalla, ja tehdessään ensi harppauksensa naaras huomasi olevansa saavutettu: vieressä oli joku villi peto. Se kääntyi puremaan ja potkimaan vihollistaan. Sen toveri epäröi hetken, ikäänkuin syöksyäkseen avuksi, mutta katsahdus taaksepäin osoitti urokselle, että muu lauma pakeni kiireimmän kaupalla. Korskahtaen ja päätänsä pudistaen se käännähti ja kiiti pois.
Tarttuen toisella kädellään saaliinsa lyhyeen harjaan Tarzan iski yhä uudestaan veitsensä eläimen suojattomaan rintaan. Tulos oli alusta alkaen ollut selvä. Naaras taisteli urhoollisesti, mutta ilman toivoa, ja pian se vaipui maahan sydän lävistettynä. Apinamies nosti jalkansa uhrin ruumiille ja kohotti manganien voittohuudon. Kaukana marssiva Busuli pysähtyi, kun hirveän kiljaisun heikko kaiku kantautui hänen korviinsa.
"Suuret apinat", hän sanoi tovereilleen. "Siitä on pitkä aika, kun olen kuullut niistä wazirien maassa. Mikähän on voinut tuoda ne takaisin?"
Tarzan tarttui saaliiseensa ja laahasi sen puoliksi kätköön pensaan taakse, joka oli salannut hänen oman lähestymisensä, ja kyyristyi siellä sen ääreen. Hän leikkasi aimo kappaleen sen reidestä ja alkoi sammuttaa nälkäänsä lämpimällä, vertavuotavalla lihalla.
Seebran kimeiden huutojen houkuttelemina hiipi pian pari hyenaa näkyviin. Ne ravasivat muutaman metrin päähän lihaa ahmivasta apinamiehestä ja pysähtyivät. Tarzan katsahti niihin, paljasti hampaansa ja murisi. Hyenat vastasivat kohteliaisuuteen ja peräytyivät pari askelta. Ne eivät liikahtaneetkaan hyökätäkseen, vaan istuivat edelleen kunnioittavan välimatkan päässä, kunnes Tarzan oli lopettanut ateriansa. Leikattuaan muutamia lihaviipaleita eläimen ruumiista, viedäkseen ne mukanaan, käveli apinamies hitaasti joelle päin sammuttamaan janoaan. Hänen tiensä kulki suoraan hyenoita kohti, eikä hän muuttanut suuntaansa niiden takia.
Hän harppoi suoraan murisevia eläimiä vastaan yhtä ylevän mahtavana kuin Numa-leijona. Hetken ne pysyivät paikallaan uhmaavina ja karvat pörrössä, mutta vain hetken, ja livahtivat sitten sivuun apinamiehen mennessä valtiaan tavoin niiden ohitse. Hetkeä myöhemmin ne raatelivat seebran jäännöksiä.