"Vastauksesi!" vaati La. "Mikä on vastauksesi Oparin Lan rakkauteen?"
Tarzanin mielenkiintoa herättänyt ääni tuli lähemmäksi, ja nyt muutkin kuulivat sen — se oli norsun kimeätä toitotusta. Kun La katsoi silmät suurina Tarzaniin, saadakseen selville, oliko hänen kohtalonaan onni vai sydämen murtuminen, näki hän jännittyneen ilmeen varjostavan apinamiehen piirteitä. Nyt vasta hän ymmärsi Tarzanin kimeän kiljaisun tarkoituksen — apinamies oli kutsunut Tantor-norsun avukseen! Lan silmäkulmat vetäytyivät kokoon, ja hän tuijotti vankiaan villisti. "Sinä hylkäät Lan!" huudahti hän. "Sitten kuole! Soihtu!" komensi hän kääntyen pappiin päin.
Tarzan katsoi hänen kasvoihinsa. "Tantor on tulossa", hän sanoi. "Luulin, että hän tulisi avukseni, mutta nyt tiedän hänen äänestään, että hän tappaa minut ja sinut ja kaikki, jotka joutuvat hänen tielleen, ja hakee viekkaana kuin Shita-pantteri ne, jotka tahtovat piiloutua häneltä, sillä Tantor on rakkaudesta hulluna!"
La tiesi liiankin hyvin, kuinka mielettömän raivoisa riehaantunut koirasnorsu on. Hän tiesi, ettei Tarzan ollut liioitellut. Hän tiesi, että suuren eläimen viekkaissa, julmissa aivoissa asustava pahahenki sai sen samoamaan sinne tänne ja ajamaan takaa metsien läpi niitä, jotka välttivät sen ensi hyökkäyksen. Myös oli mahdollista, että eläin jatkaisi matkaansa palaamatta tännepäin — kukaan ei voinut arvata kuinka kävisi.
"En voi rakastaa sinua, La", sanoi Tarzan matalalla äänellä. "En tiedä miksi, sillä sinä olet hyvin kaunis. En voisi lähteä takaisin ja asua Oparissa — minä, jolla on koko laaja viidakko alueenani. En voi rakastaa sinua, mutta en voi nähdä sinun kuolevan hullun Tantorin torahampaiden lävistämänä. Katkaise siteeni, ennenkuin on liian myöhäistä. Hän on jo melkein kimpussamme. Katkaise ne, niin voin vielä pelastaa sinut."
Rovion eräästä kulmasta nousi pieni kiemurteleva savupatsas — liekit leimahtivat räiskyen ylöspäin. La seisoi paikallaan kauniin, epätoivoa kuvastavan patsaan kaltaisena, tuijottaen Tarzaniin ja leviäviin liekkeihin. Hetken kuluttua liekit ulottuisivat apinamieheen. Tiheästä metsästä kuului katkeilevien oksien ja murtuvien puunrunkojen ryskinää — Tantor, viidakon suunnaton tuhooja, oli tulossa heitä kohti. Papit alkoivat käydä levottomiksi. He loivat pelokkaita silmäyksiä sille suunnalle, josta norsu lähestyi, ja sitten taas ylipapittareen.
"Paetkaa!" komensi hän heitä, kumartui sitten ja katkaisi vangin käsiä ja jalkoja kahlehtivat siteet. Vain silmänräpäys, ja Tarzan oli maassa. Papit kiljuivat raivoissaan ja pettymyksessään. Se, jolla oli soihtu, astui uhkaavasti askeleen ylipapitarta ja apinamiestä kohti. "Petturi!" hän kiljaisi naiselle. "Tämän palkaksi saat sinäkin kuolla!" Nostaen ryhmysauvansa hän hyökkäsi ylipapitarta kohti, mutta Tarzan ehti ennen häntä. Syöksyen papin kimppuun apinamies tarttui kohotettuun aseeseen ja väänsi sen hurjistuneen kiihkoilijan käsistä, ja sitten pappi kävi kiinni häneen kynsin hampain. Kaapaten paksun, kyhmyisen ruhon mahtaviin käsiinsä Tarzan kohotti papin korkealle päänsä yli ja sinkautti hänet tovereitaan kohti, jotka nyt olivat kokoontuneet yhteen, ollen valmiina heittäytymään entisen vankinsa kimppuun. La seisoi ylpeästi veitsi valmiina apinamiehen takana. Hänen kauniilla kasvoillaan ei ollut pienintäkään pelon merkkiä — vain ylpeä halveksiminen pappeja kohtaan ja sen miehen ihailu, jota hän rakasti niin toivottomasti, täytti hänen ajatuksensa.
Äkkiä syöksyi tälle näyttämölle hullu koirasnorsu — suunnattoman suuri torahampainen otus, jonka pienissä silmissä leimusi mieletön raivo. Papit seisoivat hetken ajan kauhun lamauttamina, mutta Tarzan kääntyi ja sulkien Lan syliinsä kiiruhti lähintä puuta kohti. Tantor hyökkäsi häntä vastaan, päästellen kimeitä toitotuksia. La kietoi kummankin valkoisen käsivartensa apinamiehen kaulan ympäri. Hän tunsi Tarzanin hyppäävän ilmaan ja ihmetteli hänen voimaansa ja ketteryyttään, kun hän näin kuormitettuna heilahti reippaasti suuren puun alimmille oksille ja kantoi hänet nopeasti ylöspäin paksunahkaisen vihollisen taipuisan kärsän ulottuvilta.
Joutuen hetkeksi ymmälle saaliinsa menettämisestä valtava norsu kääntyi ja hyökkäsi onnettomia pappeja kohti, jotka nyt olivat kauhuissaan hajaantuneet eri suunnille. Lähimmän se lävisti ja heitti korkealle puun oksien joukkoon. Erään se kietoi kärsäänsä, paiskasi jykevää puunrunkoa vasten ja päästi sitten uhrinsa raadeltuna möhkäleenä maahan, toitottaen hyökätäkseen toisen kimppuun. Kaksi se tallasi suunnattomien jalkojensa alle, ja siihen mennessä olivat muut kadonneet viidakkoon. Nyt Tantor kohdisti taas huomionsa Tarzaniin, sillä mielihalun muuttuminen päinvastaiseksi tunteeksi on muuan hulluuden merkki — se, jota eläin tavallisessa tilassa rakastaa, muuttuu mielipuoleksi tulleelle vihan kohteeksi. Viidakon kirjoittamattomissa aikakirjoissa on käynyt sananlaskuksi se kiintymys, joka oli vallinnut apinamiehen ja Tantorin heimon välillä. Ei mikään norsu olisi koko viidakossa tehnyt pahaa tarmanganille — valkoiselle apinalle, mutta kun hulluus oli vallannut ison koirasnorsun, koetti se tuhota leikkitoverinsa, jonka kanssa oli seurustellut kauan aikaa.
Tantor-norsu tuli takaisin puun luo, jossa La ja Tarzan istuivat. Se nousi puunrunkoa ylös etujalkojensa varassa ja kurotti pitkän kärsänsä heitä kohti, mutta Tarzan oli aavistanut tämän ja kiivennyt ylöspäin pois norsun ulottuvilta. Epäonnistuminen raivostutti hullua olentoa vain yhä enemmän. Se mylvi ja pärrytti ja kiljui, kunnes maa tärisi sen mahtavasta äänestä. Se nojasi päänsä puuta vasten ja työnsi sitä, ja puu taipui äärettömän voiman pakotuksesta, mutta ei kuitenkaan taittunut.