Lahjusten ottaja päätteli luonnollisesti, että Werper oli tappanut hänen toverinsa, eikä uskaltanut Ahmet Zekin vihaa peläten ilmaista päästäneensä belgialaisen majaan. Näin ollen, koska sattuman sallimasta juuri hän oli löytänyt vartijan ruumiin sen jälkeen kun Ahmet Zek oli nostanut hälytyksen päästyään selville Werperin petoksesta, oli viekas neekeri laahannut kuolleen miehen ruumiin läheiseen telttaan ja asettunut itse taas paikalleen majan oven eteen, jossa luuli naisen yhä olevan.
Huomattuaan arabialaisen likellä takanaan belgialainen kätkeytyi lehväisen pensaan suojaan. Tässä kohdassa polku meni melkoisen matkan suoraan eteenpäin, ja takaa-ajajan valkeaviittainen hahmo ratsasti pitkin varjokasta metsän kujannetta ylikaartuvien puunoksien alla.
Hän tuli yhä lähemmäksi. Werper kyyristyi likemmäksi maata, piilopaikkansa lehvien taakse. Muuan viiniköynnös liikahti tien toisella puolen. Werperin silmät kohdistuivat heti siihen. Tuuli ei liikutellut lehtiä viidakon syvyyksissä. Taas viiniköynnös liikahti. Belgialaisen mielessä oli vain jonkun synkän ja pahaa tarkoittavan voiman läsnäolo syynä tähän ilmiöön.
Miehen silmät suuntautuivat kiinteinä lehväverhoon polun toisella puolen. Vähitellen lehvistä erottautui joku hahmo — keltaisenruskea hahmo, kolkko ja kauhistava, jonka kellanvihreät silmät pelottavina tuijottivat kapean polun poikki suoraan hänen silmiinsä.
Werper olisi kiljahtanut kauhusta, mutta polkua pitkin tuli toinen kuoleman ja yhtä hirvittävän kuoleman sanansaattaja, yhtä varmana. Hän pysyi hiljaa, ollen melkein pelon kangistama. Arabialainen lähestyi. Polun toisella puolen leijona kyyristyi hyppyyn, kun sen huomio kiintyi äkkiä ratsumieheen.
Belgialainen näki mahtavan pään kääntyvän rosvoa kohti, ja hänen sydämensä miltei lakkasi sykkimästä, kun hän odotti tämän keskeytyksen seurausta. Hevonen lähestyi kävellen. Pelästyisikö vauhko eläin lihansyöjän hajua ja syöksyisi pois, jättäen Werperin edelleenkin eläinten kuninkaan armoille?
Mutta hevonen ei näyttänyt huomaavan suuren kissaeläimen läsnäoloa. Se tuli eteenpäin kaula kaaressa ja pureskellen kuolaimia hampaillaan. Belgialainen käänsi silmänsä leijonaa kohti. Pedon koko tarkkaavaisuus näytti nyt kohdistuneen ratsastajaan. Ratsu oli leijonan kohdalla, eikä peto vieläkään hypännyt. Odottiko se ehkä vain heidän ohimenoaan? Werperiä värisytti, ja hän kohottautui puoliksi. Samassa hetkessä leijona loikkasi piilopaikastaan suoraan ratsastajan kimppuun. Hevonen päästi kimeän hirnahduksen kauhusta ja syöksähti sivulle melkein belgialaisen päälle. Leijona veti avuttoman arabialaisen satulastaan, hevonen hypähti taas tielle ja pakeni länttä kohti.
Mutta se ei paennut yksin. Kun pelästynyt eläin oli painautunut Werperiä kohti, oli tämä pian huomannut tyhjentyneen satulan ja sen tarjoaman tilaisuuden. Leijona oli tuskin raastanut arabialaisen toiselta puolen alas, kun belgialainen tarttui satulan nuppiin ja hevosen harjaan ja hyppäsi eläimen selkään toiselta puolen.
Puoli tuntia myöhemmin muuan alaston jättiläinen, joka heilautti itseään nopeasti pitkin puiden alempia oksia, pysähtyi ja nuuski aamuilmaa pää koholla ja sieraimet laajentuneina. Hän tunsi veren hajun voimakkaana, ja siihen sekottui Numa-leijonan haju. Jättiläinen kallisti päänsä toiselle puolelle ja kuunteli.
Lyhyen matkan päässä tietä pitkin kuului selviä ääniä, jotka osoittivat leijonan syövän ahnaasti. Sieltä saattoi erottaa luiden murtumista, isojen lihapalojen hotkimista ja tyytyväistä murinaa, mitkä kaikki todistivat, että eläinten kuningas oli jossakin likellä aterioimispuuhissa.