Musta katseli salavihkaa ympärilleen. Ruumis oli vielä lämmin, ja tästä seikasta hän päätteli, että tappaja oli lähettyvillä, vaikka ei näkynytkään merkkiä elävästä ihmisestä. Mugambi pudisti päätään ja lähti taas liikkeelle, ollen kuitenkin kaksin verroin varovainen.
Hän matkasi koko päivän pysähtyen silloin tällöin huutamaan yhden ainoan sanan: "Lady", toivoen, että hänen emäntänsä lopultakin kuulisi ja vastaisi. Mutta hänen uskollinen uhrautuvaisuutensa saattoi hänet vihdoin onnettomuuteen.
Abdul Murak, jolla oli johdossaan osasto abessinialaisia sotilaita, oli
koillisessa päin usean kuukauden etsinyt uutterasti arabialaista rosvoa
Ahmet Zekiä, joka kuusi kuukautta aikaisemmin oli loukannut Abdul
Murakin keisarin majesteettia, kuljettamalla orjia ryöstämään joukon
Menelikin alueen rajojen sisäpuolelle.
Ja nyt tapahtui, että Abdul Murak oli juuri tänä päivänä pysähtynyt puolenpäivän aikaan hieman lepäämään saman polun varrelle, jota pitkin Werper ja Mugambi samosivat itää kohti.
Vähän sen jälkeen kun sotilaat olivat laskeutuneet hevosiltaan, ohjasi belgialainen heidän läsnäolostaan tietämättä väsyneen ratsunsa melkein heidän keskelleen, ennenkuin huomasi heidät. Hänet ympäröitiin heti, ja hänelle sateli kysymyksiä, kun hänet vedettiin hevosen selästä ja vietiin päällikön luo.
Kääntyen taas eurooppalaiseksi Werper kertoi Abdul Murakille, että hän oli ranskalainen, joka metsästeli Afrikassa, ja että muukalaiset olivat käyneet hänen kimppuunsa, hänen safarinsa oli tapettu tai hajoitettu, ja hän itse oli päässyt pakoon vain ihmeen avulla.
Eräästä abessinialaisen satunnaisesta huomautuksesta Werper sai selville retken tarkoituksen, ja kun hän huomasi, että nämä miehet olivat Ahmet Zekin vihollisia, rohkaisi hän itsensä ja pani kurjan tilansa heti arabialaisten syyksi.
Mutta ettei hän joutuisi uudelleen rosvon käsiin, kehotti hän Abdul
Murakia lopettamaan takaa-ajonsa ja vakuutti abessinialaiselle, että
Ahmet Zekillä oli johdossaan suuri ja vaarallinen joukko, ja myöskin,
että hän marssi nopeasti etelää kohti.
Ollen varma siitä, että menisi pitkä aika rosvon saavuttamiseen ja että epätasaiset voimasuhteet saattoivat taistelun päätöksen erittäin arveluttavaksi, Murak luopui mielellään suunnitelmastaan ja antoi joukolleen tarpeelliset määräykset leirin pystyttämiseksi siihen, missä olivat; seuraavana aamuna he lähtisivät marssimaan takaisin Abessiniaa kohti.
Myöhään iltapuolella leirilläolijain huomio kiintyi länttä kohti, josta kaikuisa ääni kuului huutavan kerran toisensa jälkeen yhtä ainoata sanaa: "Lady! Lady! Lady!"