"Olen Tarzan", vastasi apinamies, "mahtava metsästäjä, suurin taistelijoista. Kun minä karjun, on viidakko vaiti ja vapisee kauhusta. Olen Apinain Tarzan. Olen ollut poissa, mutta nyt olen tullut takaisin kansani luo."
"Niin", aloitti muuan vanha apina, "hän on Tarzan. Tunnen hänet. Hyvä, että hän on tullut takaisin. Nyt me saamme paljon riistaa."
Muut apinat tulivat likemmäs ja nuuskivat apinamiestä. Tarzan seisoi hyvin hiljaa, hampaat puoliksi näkyvissä, lihakset jännitettyinä ja valmiina toimimaan. Mutta kukaan ei tahtonut evätä hänen oikeuttaan olla heidän kanssaan, ja heti kun tarkastus oli päättynyt apinoiden tyydytykseksi, he käänsivät taas huomionsa toiseen eloonjääneeseen.
Tämäkin oli vain lievästi haavoittunut; luoti, joka oli riipaissut hänen kalloansa, oli vain huumannut hänet, niin että hän tultuaan tuntoihinsa oli ilmeisesti yhtä hyvässä kunnossa kuin ennenkin.
Apinat kertoivat Tarzanille olleensa matkalla itää kohti, kun naaraksen heikko jälki oli herättänyt heidän huomiotaan ja he olivat alkaneet hiipiä hänen perässään. Nyt he halusivat jatkaa keskeytynyttä matkaansa, mutta Tarzan piti parempana, että he seuraisivat arabialaisia ja koettaisivat heiltä riistää naaraksen. Melko pitkän väittelyn jälkeen päätettiin, että he ensin metsästelisivät idässä päin muutamia päiviä ja sitten palaisivat etsimään arabialaisia. Kun aika ei merkitse paljon apinoille, myöntyi Tarzan heidän vaatimuksiinsa, koska hän itsekin oli palannut sellaiseen henkiseen tilaan, joka vain vähän kohosi apinoiden tason yläpuolelle.
Toinen seikka, joka sai hänet lykkäämään arabialaisten takaa-ajon, oli hänen haavansa tuskallisuus. Parempi oli odottaa sen parantumista, ennenkuin taas asettuisi tarmanganien pyssyjä vastaan.
Kun Jane Clayton työnnettiin vankilamajaansa ja hänen kätensä ja jalkansa sidottiin lujasti, vaelteli hänen luonnollinen suojelijansa itää kohti parinkymmenen karvaisen hirviön seurassa, joiden hartioihin hän hieroi hartioitansa yhtä tuttavallisesti kuin muutamia kuukausia aikaisemmin oli seurustellut moitteettomien, ylhäisten tovereitten kanssa.
Mutta koko ajan väikkyi hänen vahingoittuneiden aivojensa pohjukassa tuskallinen tietoisuus, ettei hänellä ollut mitään tekemistä nykyisessä olopaikassaan — että hänen piti jostakin selittämättömästä syystä olla muualla, toisenlaisissa oloissa. Hän tunsi myös pakottavaa tarvetta seurata arabialaisten jälkiä ja lähteä auttamaan naista, joka oli niin voimakkaasti vedonnut hänen villeihin tunteisiinsa; tosin kyllä sana, joka itsestään tuli hänen mieleensä hänen ajatellessaan seikkailua, oli pikemmin "ryöstäminen" kuin "apuuntulo".
Naisella oli hänen ajatuksissaan sama asema kuin muillakin saman sukupuolen olennoilla viidakossa. Niinpä Tarzan oli päättänyt saada hänet puolisokseen. Kun hän oli tullut likemmäksi naista aukeamalla, jossa arabialaiset olivat ottaneet hänet kiinni, oli hieno tuoksu, joka ensi kerran oli nostattanut hänen halunsa naisen vankimajassa, tuntunut hetken ajan hänen sieraimissaan ja sanonut hänelle, että hän oli uudelleen löytänyt olennon, jota kohtaan hän oli alkanut tuntea niin äkillistä ja selittämätöntä intohimoa.
Jalokivipussi askarrutti myös jossakin määrin hänen ajatuksiaan, niin että hänellä oli kaksinkertainen tarve palata rosvojen leiriin. Hän anastaisi sekä sievät piikivensä että naaraksen. Sitten hän palaisi suurten apinoiden luo, mukanaan uusi puolisonsa ja lelunsa, ja veisi karvaiset toverinsa kaukaiseen erämaahan pois ihmisasunnoilta ja eläisi omaa elämäänsä metsästellen ja taistellen alempiarvoisten olentojen joukossa sillä ainoalla tavalla, joka nyt muistuisi hänen mieleensä.