Tshulk ja Taglat olivat alussa kovin innostuneita ihmeelliseen pukuunsa. He koskettelivat kangasta, haistelivat sitä ja katselivat toisiaan tarkkaavasti, osoittaen kaikkia tyydytyksen ja ylpeyden merkkejä. Tshulk, joka oli tavallaan leikinlaskija, ojensi pitkän, karvaisen käsivartensa ja tarttuen Taglatin burnusin päähineeseen, veti sen toverinsa silmien yli ikäänkuin se olisi ollut kynttilänsammuttaja.
Vanhempi apina, joka oli luonteeltaan alakuloinen, ei ymmärtänyt leikinlaskua. Muut olennot tarttuivat häneen käpälillään vain kahdesta syystä — etsiäkseen kirppuja tai tehdäkseen hyökkäyksen. Tarmanganihajuisen esineen vetäminen hänen päänsä ja silmiensä yli ei voinut tarkoittaa edellistä temppua; sen täytyi siis viitata jälkimmäiseen. Hänen kimppuunsa oli hyökätty! Tshulk oli rohjennut häntä ahdistaa.
Hän kävi vihaisesti muristen toisen kurkkuun, huolimatta edes nostaa villaverhoa, joka kaihtoi hänen näköään. Tarzan hyppäsi näiden kahden luo, ja heiluen ja horjuen epävarmalla oksallaan kaikki kolme suurta eläintä rähisivät ja koettivat purra vastustajiaan, kunnes apinamiehen lopulta onnistui erottaa raivostuneet ihmisapinat toisistaan.
Kun anteeksipyyntö on tuntematon asia näiden ihmisen villien esi-isien kesken ja selittely työlästä ja tavallisesti hyödytöntä, selvitti Tarzan vaarallisen tilanteen suuntaamalla heidän huomionsa pois riidasta ja ohjaamalla heidät harkitsemaan välittömästi edessä olevia tehtäviä. Koska apinat ovat tottuneet taajoihin kiistelyihin, joissa menetetään enemmän karvoja kuin verta, unohtavat he nopeasti sellaiset mitättömät ottelut, ja pian Tshulk ja Taglat taas kyyköttivät likellä toisiaan rauhallisessa levossa ja odottivat hetkeä, jolloin apinamies ohjaisi heidät tarmanganien kylään.
Oli kulunut pitkä aika pimeän tulosta, kun Tarzan vei toverinsa puun kätköstä maahan ja kuljetti paalutuksen ympäri kylän takalaitaan.
Kooten burnusinsa liepeet toiseen kainaloonsa, etteivät ne olisi estäneet liikkuessa, apinamies otti juosten vauhtia ja kiipesi varustuksen harjalle. Peläten, että apinat repisivät samanlaisessa yrityksessä vaatteensa riekaleiksi, hän oli käskenyt heidän odottaa alhaalla, ja päästyään varmasti istumaan paalutuksen huipulle hän otti esiin keihäänsä ja laski sen toisen pään Tshulkille.
Apina tarttui siihen, ja Tarzanin pitäessä lujasti kiinni yläpäästä eläin kiipesi nopeasti keihäänvartta ylös, kunnes sai toisella käpälällään kiinni seinän harjasta. Sitten oli vain hetken asia kiivetä Tarzanin sivulle. Samalla tavalla Taglat toimitettiin ylös, ja hetkeä myöhemmin kaikki kolme pudottautuivat äänettömästi aitauksen sisäpuolelle.
Tarzan vei heidät ensiksi sen majan taa, johon Jane Clayton oli suljettu, ja sieltä hän herkillä sieraimillaan tunnusteli kömpelösti korjattua seinän aukkoa, saadakseen selville, oliko hänen etsimänsä naaras sisäpuolella.
Tshulk ja Taglat nuuskivat hänen mukanaan, karvaiset naamat tiukasti puristettuina hänen ylimyksellisiä kasvojaan vasten. Jokainen tunsi sisällä olevan naisen heikon hajun, ja tämä huomio vaikutti heihin eri lailla kunkin luonteenlaadun ja ajatustavan mukaan.
Tshulk pysyi välinpitämättömänä. Naaras oli Tarzania varten — Tshulk halusi vain iskeä hampaansa tarmanganien ruokavarastoihin. Hän oli tullut tänne saadakseen vaivatta syödä itsensä kylläiseksi — Tarzan oli sanonut hänelle, että se olisi hänen palkkansa, ja hän oli tyytyväinen.