Hetki vielä ja Jane Clayton olisi ollut turvassa, vaikka Numa-leijona jo valmistautui hyökkäämään. Mutta kohtalo, joka nytkin jo oli ollut liian julma, näytti ihan riehaantuneen — tuuli kääntyi äkkiä muutamiksi hetkiksi, ja heikko haju, joka olisi vienyt apinamiehen nuoren naisen viereen, suuntasi vastakkaiselle taholle; Tarzan sivuutti viidenkymmenen metrin päässä aukeaman, jossa murhenäytelmä oli tulossa, ja tilaisuus oli peruuttamattomasti mennyt hukkaan.
KAHDEKSASTOISTA LUKU
Taistelu aarteesta
Oli aamu, ennenkuin Tarzan pääsi varmuuteen, että hän oli etsinnässään epäonnistunut, ja silloinkin hän myönsi vain, että lopullinen menestyksen saavuttaminen oli ainoastaan viivästynyt. Viidakko oli laaja, mutta Tarzanin kokemus ja taitavuus oli myöskin laaja. Taglat voi kyllä edetä kauas, mutta Tarzan löytäisi hänet lopulta, vaikka hänen olisi etsittävä jokainen puu valtavassa metsässä.
Puhellen tällä tavoin yksikseen apinamies seurasi Bara-kauriin jälkiä, tuon kovaonnisen, jonka lihalla hän oli päättänyt tyydyttää nälkänsä. Puolen tunnin ajan vei tie apinamiestä itää kohti hyvin viitoitettua riistapolkua pitkin, kun saalis väijyvän hämmästykseksi tuli äkkiä näkyviin: se juoksi mieletönnä pitkin kapeata tietä takaisin vainoojaa kohti.
Tarzan, joka oli samonnut polkua myöten, hypähti niin nopeasti sivulle vehreyden piiloon, ettei kauris vieläkään tiennyt vihollisesta tällä suunnalla, ja kun eläin oli vielä jonkun matkan päässä, heilautti apinamies itsensä tien yli kaartuvan puun alemmille oksille. Hän kyyristyi sinne villin petoeläimen tavoin, odottaen uhrinsa tuloa.
Tarzan ei tiennyt mikä oli pelästyttänyt kauriin niin mielettömästi peräytymään — ehkä syynä oli Numa-leijona tai Shita-pantteri. Mutta olipa mikä tahansa, Apinain Tarzan välitti siitä vain vähän — hän oli valmis ja halukas puolustamaan saalistaan kaikkia viidakon asujamia vastaan. Jollei hän kykenisi siihen ruumiillisilla kyvyillään, oli hänellä käytettävänään toinen, suurempi voima — terävä älynsä.
Ja näin tuli juokseva kauris eteenpäin suoraan kuoleman kitaan. Apinamies kääntyi niin, että hänen selkänsä oli lähestyvään eläimeen päin. Hän heilui polvet koukussa hiljaa huojuvalla oksalla tien yläpuolella, laskien terävin korvin pelästyneen Baran lähestyviä kavioniskuja.
Hetken kuluttua uhri vilahti oksan alle, ja samassa silmänräpäyksessä apinamies hänen yläpuolellaan loikkasi oksaltaan sen selkään. Miehen ruumiin paino rutisti kauriin maahan. Se teki turhan yrityksen kompuroida pystyyn, ja sitten mahtavat lihakset vetivät sen pään kauas taaksepäin, väänsivät kaulaa rajusti, ja Bara oli kuollut.
Surmaaminen oli käynyt nopeasti, ja yhtä nopeita olivat apinamiehen seuraavat liikkeet, sillä kuka tiesi, millainen vainooja ajoi takaa Baraa tai kuinka likellä se oli? Uhrin niska oli tuskin naksahtanut poikki, kun ruumis jo riippui Tarzanin leveällä olkapäällä, ja hetkeä myöhemmin apinamies istui taas puun alemmilla oksilla polun yläpuolella, terävin harmain silmin tutkien polkua, jota pitkin kauris oli paeten tullut.