Ei kulunut kauan, ennenkuin Baran säikähdyksen syy selvisi Tarzanille, sillä pian kuului lähestyvien ratsastajien ääniä. Vetäen saalista perässään apinamies nousi keskitasanteelle ja asettui mukavasti puunhaaraan, josta voi yhä nähdä polun alapuolellaan, leikkasi mehukkaan palan kauriin reidestä ja upotti vahvat valkoiset hampaansa lämpimään lihaan, alkaen nauttia urheutensa ja taitavuutensa hedelmiä.
Nälkäänsä sammuttaessaan hän ei kuitenkaan päästänyt silmistään polkua. Hänen terävä katseensa näki etummaisen hevosen turvan, kun se tuli näkyviin kiemurtelevan tien mutkasta, ja hän tutki tarkasti jokaista ratsastajaa, kun he kulkivat yksimiehisessä rivissä hänen altaan.
Heidän joukossaan oli muuan, jonka Tarzan tunsi, mutta apinamies oli niin etevä mielenliikutuksensa hillitsemisessä, ettei pieninkään ilmeen muutos osoittanut hänen sisäistä kiihtymystään — puhumattakaan hysteerisestä mielenosoituksesta, joka olisi paljastanut hänen läsnäolonsa.
Hänen alapuolellaan ratsasti Albert Werper yhtä tietämättömänä hänen läsnäolostaan kuin abessinialaisetkin hänen edessään ja takanaan, ja belgialaisen mennessä alitse apinamies tutki häntä tarkoin nähdäkseen jonkun merkin varastetusta pussista.
Abessinialaisten ratsastaessa etelää kohti leijaili jättiläishahmo aina heidän polkunsa yläpuolella — kookas, melkein alaston valkoinen mies, joka kantoi kauriin veristä ruumista olkapäillään, sillä Tarzan tiesi, että hänellä ei ehkä muutamaan aikaan olisi taas tilaisuutta metsästämiseen, jos hänen oli seurattava belgialaista.
Tarzankaan ei aikonut siepata häntä aseistettujen ratsastajien keskeltä muutoin kuin viime hädässä, sillä villiolentojen menettelytavat ovat varovaisia ja viisaita, jollei tuska tai suuttumus kiihota heitä varomattomuuteen.
Siten abessinialaiset ja belgialainen vaelsivat etelää kohti ja Apinain Tarzan heilautti itseään ääneti heidän perässään keskitasanteen huojuvien oksien kautta.
Kahden päivän marssi toi heidät tasangolle, jonka toisella puolella oli vuoria ja jonka Tarzan hämärästi tunsi; se herätti hänessä epämääräisiä, puolittaisia muistoja ja omituista kaipuuta. Ratsastajat suuntasivat kulkunsa tasangolle, ja apinamies hiipi turvallisen välimatkan päässä heidän takanaan, käyttäen hyväkseen maaperän tarjoamaan suojaa.
Abessinialaiset pysähtyivät hiiltyneen hirsiröykkiön viereen, ja Tarzan, joka hiipi likelle ja kätkeytyi läheiseen pensaikkoon, tarkkasi heitä ihmetellen. Hän näki heidän kaivavan maata ja aprikoi, olivatko he aikaisemmin kätkeneet sinne ruokaa ja tulleet nyt sitä hakemaan. Sitten hän muisti, kuinka hän itse oli haudannut sievät piikivensä ja mikä hänet oli saanut niin tekemään. He kaivoivat sieltä mustien hautaamia esineitä!
Pian hän näki heidän saavan sieltä esiin likaisen, keltaisen möhkäleen, ja hän pani merkille Werperin ja Abdul Murakin ilon, kun tahrainen esine tuli näkyviin. He kaivoivat monia samanlaisia likaisen keltaisia, ja lopulta niitä oli maassa kokonainen pino, jota Abdul Murak hyväili ja taputteli ahneuden huumassa.