Jotakin liikkui apinamiehen mielessä, kun hän katsoi kultaharkkoja pitkään. Missä hän oli nähnyt sellaisia ennen? Mitä ne olivat? Miksi nämä tarmanganit halusivat niitä niin suuresti? Kenelle ne kuuluivat?
Hän muisti mustat miehet, jotka olivat haudanneet ne. Esineet olivat varmaan heidän. Werper aikoi varastaa ne, kuten oli varastanut Tarzanin piikivipussin. Apinamiehen silmät leimusivat vihasta. Hän hakisi mustat miehet ja veisi heidät näitä varkaita vastaan. Hän tuumiskeli, missä heidän kylänsä saattoi olla.
Kun kaikki nämä asiat liikkuivat hänen toimeliaassa mielessään, tuli muuan miesjoukko metsästä aukeaman laidalta ja lähestyi palaneen huvilan raunioita.
Aina tarkkaavainen Abdul Murak näki heidät ensimmäisenä, mutta he olivat jo päässeet puoliväliin aukeaman poikki. Hän käski miehiään nousemaan ratsaille ja olemaan valmiina, sillä kukapa tietää Afrikan sydämessä, onko vieras tulija ystävä vai vihollinen?
Werper heilautti itsensä satulaan ja loi silmänsä saapujiin. Sitten hän kääntyi kalpeana ja vavisten Abdul Murakiin päin.
"Siellä on Ahmet Zek ja hänen rosvonsa", hän kuiskasi. "He ovat tulleet hakemaan kultaa."
Samalla hetkellä varmaan Ahmet Zek huomasi keltaisen harkkopinon ja käsitti, että oli tapahtunut se, mitä hän jo oli pelännyt, heti kun hänen silmänsä olivat osuneet miesjoukkoon, joka hääri englantilaisen huvilan raunioiden vieressä. Joku oli ehtinyt ennen häntä — toinen oli jo aikaisemmin tullut hakemaan aarretta.
Arabialainen oli suunniltaan raivosta. Viime aikoina hän oli kaikessa epäonnistunut. Hän oli menettänyt jalokivet ja belgialaisen ja taas kadottanut englantilaisen naisen. Nyt oli joku tullut ryöstämään häneltä tämän aarteen, jonka hän oli luullut olevan yhtä varmassa turvassa kuin jos sitä ei milloinkaan olisi kaivettu maasta esiin.
Hän ei välittänyt siitä, keitä varkaat olivat. He eivät luopuisi kullasta ilman tappelua, siitä hän oli varma, ja huutaen villisti ja antaen käskyn seuralaisilleen hän kannusti hevostaan ja syöksyi abessinialaisia vastaan. Hänen perässään tuli kirjava joukko hänen julmia saattolaisiaan heilutellen pitkiä pyssyjään päänsä päällä ulvoen ja kiroillen.
Abdul Murakin miehet ottivat hänet vastaan yhteislaukauksella, joka tyhjensi muutamia satuloita, ja sitten rosvot olivat heidän kimpussaan ja miekat, pistoolit ja musketit tekivät mitä kauheinta ja verisintä jälkeä.