Belgialainen lakkasi heti ponnistelemasta jalkainsa juuressa kuolevan eläimen kanssa ja tarttuen pyssyynsä kyyristyi hevosen taakse ja ampui lähestyvää arabialaista.
Hänen luotinsa, joka kulki matalalta, iski Ahmet Zekin hevosta rintaan, saaden sen kaatumaan noin sadan metrin päässä siitä, missä Werper makasi valmistautuen ampumaan toisen laukauksen.
Arabialainen, joka oli suistunut hevosensa mukana, seisoi hajasäärin sen päällä; nähdessään belgialaisen viisaasti sijoittuneen kaatuneen hevosensa taakse hänkin asettui heti samalla tavoin oman hevosensa suojaan.
Ja siinä he makasivat vuorotellen ampuen ja kiroillen toisiaan, samalla kuin Apinain Tarzan lähestyi metsän reunaa arabialaisen takana. Täällä hän kuuli silloin tällöin kaksintaistelijoiden laukauksia ja kiipesi puihin, koska piti oksien varmaa ja nopeata kulkuväylää parempana kuin puolikuollutta abessinialaista ponihevosta.
Pysyen polun toisella puolella apinamies tuli pian sille kohtaa, mistä saattoi melko turvallisesti katsella taistelijoita. Ensin toinen ja sitten toinen nousi puolittain hevosen ruumiin tarjoaman rintavarustuksen yläpuolelle, laukaisi aseensa ja heittäytyi heti taas suojuksensa taa, missä uudestaan panosti pyssynsä ja hetken kuluttua toisti saman tempun.
Werperillä oli vain vähän ammuksia, koska Abdul Murak oli kiireessä varustanut hänet erään abessinialaisen aseilla, joka oli ensimmäisten joukossa kaatunut taistelussa harkkopinon luona. Nyt hän huomasi, että häneltä pian menisi viimeinenkin luotinsa ja että hän joutuisi arabialaisen armoille, jolloin loppu olisi varma.
Belgialainen, jolla oli edessään sekä kuolema että aarteensa menetys, koetti keksiä jonkun pakoonpääsysuunnitelman, ja ainoa, joka hänestä tuntui edes vähänkin lupaavan menestystä, perustui siihen, että Ahmet Zekin voisi lahjoa.
Werperillä oli enää vain yksi panos ampumatta, kun hän taistelun lomassa huusi vastustajalleen:
"Ahmet Zek, Allah yksin tietää, kumman luut jäävät tänään mätänemään tälle polulle, jos jatkamme typerää taisteluamme. Sinä haluat vyöhöni pistetyn pussin sisältöä, ja minä pidän paljon kiihkeämmin kiinni hengestäni ja vapaudestani kuin jalokivistä. Ottakaamme siis kumpikin, mitä eniten haluamme, ja menkäämme rauhassa eri teitä. Minä panen pussini hevosen raadolle, mistä sinä voit sen nähdä, ja sitten sinä vuorostasi panet pyssysi oman hevosesi päälle sillä tavoin, että perä on minuun päin. Senjälkeen minä menen pois jättäen pussin sinulle, ja sinä annat minun mennä turvassa. Haluan vain pitää henkeni ja vapauteni."
Arabialainen ajatteli tuokion. Sitten hän alkoi puhua. Hänen vastaukseensa vaikutti se seikka, että hän oli ampunut viimeisen laukauksen.