Muutamat umpinaiset lätäköt, jotka olivat melkoisen matkan päässä tien sivulla, pelastivat hänet kuolemasta janoon, mutta hän oli joka tapauksessa surkuteltavassa tilassa, kun hän lopulta sattumalta joutui suurelle joelle seudulla, jolla oli runsaasti hedelmiä ja pientä riistaa. Tätä hän saattoi viekkautta ja varovaisuutta käyttäen pyydystää karkean ryhmysauvan avulla, jonka oli muovaillut pudonneesta oksasta.
Huomatessaan, että oli vielä edessä pitkä marssi, ennenkuin pääsisi edes waziri-maan liepeille, päätti Mugambi viisaasti kylläkin jäädä siihen, missä oli, kunnes saisi takaisin voimansa ja terveytensä. Hän tiesi, että muutaman päivän lepo vaikuttaisi hänessä ihmeitä, eikä hänellä ollut oikein varaa panna turvallista paluumatkaa alttiiksi lähtemällä liikkeelle heikkouden lamaamana.
Ja näin ollen hän rakensi tukevan oksaisen boman ja sommitteli sen sisäpuolelle olkikattoisen majan, jossa sai nukkua yönsä turvassa ja josta päivisin teki hyökkäyksiä hankkiakseen lihaa — tämä ravinto yksin saattoi palauttaa hänen jättiläisjänteisiinsä niiden tavallisen tarmon.
Eräänä päivänä hänen metsästäessään tapahtui, että hänet keksi pari villiä silmää sen suuren puun oksien piilosta, jonka alta musta soturi kulki. Silmät olivat verestävät ja pahanilkiset ja katselivat julmasta ja karvaisesta naamasta. Ne näkivät, kuinka Mugambi tappoi pikku nakertajan, ja seurasivat häntä hänen palatessaan majaansa; niiden omistaja eteni rauhallisesti puita pitkin neekerin jäljessä.
Tämä olento oli Tshulk, ja hän katseli pahaa aavistamatonta miestä pikemmin uteliaana kuin vihan vallassa. Arabialaisen burnusin pitäminen, jonka Tarzan oli pukenut hänen ylleen, oli herättänyt hänen mielessään halua jäljitellä edelleenkin tarmanganeja. Mutta burnusi oli estänyt hänen liikkeitään ja osoittautunut niin vaivaloiseksi, että apina oli aikoja sitten raastanut sen päältään ja heittänyt menemään.
Nyt hän kuitenkin näki gomanganin, jolla oli keveämmät varusteet — lannevaate, muutamia kuparikoristeita ja sulista tehty päälaite. Tällainen puku oli paremmin Tshulkin mieleen kuin laajaliepeinen viitta, joka alituisesti sekaantui jalkojen väliin ja tarttui jokaiseen oksaan ja pensaaseen lehväisellä polulla.
Tshulk silmäili pussia, joka Mugambin olkapäälle ripustettuna heilui hänen mustalla lanteellaan. Se miellytti häntä, sillä se oli koristettu sulilla ja ripsuilla, ja niin oleili apina Mugambin boman tienoilla odottaen tilaisuutta, saadakseen joko salaa tai väkivalloin jonkun esineen mustan varusteista.
Ennen pitkää tilaisuus ilmestyikin. Tuntien olevansa turvassa okaisen aitauksen sisällä Mugambi oikaisi itsensä tavallisesti majansa varjoon päivän kuumimmaksi ajaksi ja nukkui rauhassa ja turvassa, kunnes auringon laskiessa keskipäivän lamauttava kuumuus lieveni.
Katsellessaan ylhäältä puustaan Tshulk näki eräänä helteisenä iltapäivänä mustan soturin sillä tavoin pitkällään unen helmoihin vaipuneena. Hiipien majapaikan ylitse riippuvalla oksalla ihmisapina pudottautui maahan boman sisäpuolelle. Hän lähestyi nukkujaa kävellen pehmeillä tassuillaan, joista ei tullut mitään ääntä, ja ollen tavattoman taitava liikkumaan metsässä hän ei kahisuttanut yhtäkään lehteä tai ruohonkortta.
Pysähtyen miehen viereen apina kumartui hänen ylitseen ja tutki hänen tavaroitaan. Vaikka Tshulkin voimat olivat suuret, oli hänen pienten aivojensa sopukassa jotakin, mikä pelotti häntä nostamasta miestä taisteluun — jokin tunne, joka on synnynnäinen kaikille alempiarvoisille olennoille; se on jonkinlaista omituista ihmisenpelkoa, joka joskus ohjaa voimakkaimpia viidakon asujamia.