Maatessaan paikallaan näiden kaameiden ajatusten vaivaamana hän tunsi äkkiä, etteivät siteet hänen ranteissaan ja nilkoissaan enää koskeneet häneen, ja huomasi sitten, että hänen kätensä olivat erillään, yksi kummallakin sivulla sensijaan että ne olisivat olleet sidottuina selän taakse.
Hän liikutti kummastuneena kättään. Mikä ihme oli nyt tapahtunut? Käsi ei ollut sidottu. Hän liikutti varovasti ja meluttomasti muitakin jäseniään ja huomasi olevansa vapaa. Hän ei voinut tietää, että Taglat, nakertaessaan siteitä omien pahojen tarkoitustensa saavuttamiseksi, oli katkaissut ne vain hetkeä ennen kuin Numa oli pelottanut sen pois saaliiltaan.
Tuokioksi valtasi Jane Claytonin ilo ja kiitollisuus, mutta vain tuokioksi. Mitä hyödytti hänen äsken saavutettu vapautensa, kun kauhistava peto kyyristeli niin likellä häntä? Kuinka onnellisena hän olisikaan käyttänyt hyväkseen näitä mahdollisuuksia toisenlaisissa oloissa! Mutta nyt ne tarjoutuivat hänelle hetkellä, jolloin pakoonpääsy oli suorastaan mahdotonta.
Lähin puu oli sadan jalan päässä ja leijona korkeintaan viidenkymmenen. Jos Jane olisi noussut pystyyn ja koettanut päästä houkuttelevien oksien turviin, olisi hän silloin heti joutunut perikatoon, sillä epäilemättä Numa olisi liiaksi mieltynyt tulevaan ateriaansa, salliakseen sen päästä ilman muuta pakoon. Mutta oli kuitenkin eräs toinen mahdollisuus — sellainen, joka kokonaan riippui suuren pedon silloisesta mielialasta.
Kun leijonan vatsa oli jo osittain täynnä, katseli se ehkä välinpitämättömänä nuoren naisen lähtöä, mutta saattoiko hän jättäytyä niin epätodennäköisen sattuman varaan? Hän epäili sitä. Mutta toisaalta hän ei ollut myöskään halukas kokonaan päästämään käsistään tätä — tosin epäillyttävää — tilaisuutta henkensä säilyttämiseksi, käyttämättä tai koettamatta käyttää sitä hyväkseen.
Hän tarkkasi leijonaa huolellisesti. Tämä ei voinut nähdä häntä muutoin kuin kääntämällä päänsä ainakin puoleksi ympäri. Hän yrittäisi sotajuonta. Hän kierähti hiljaa ympäri lähimpänä olevaa puuta kohti, leijonasta poispäin, kunnes oli taas samassa asennossa, johon Numa oli jättänyt hänet, mutta muutamia jalkoja kauempana.
Tässä hän makasi hengittämättä ja tarkkasi leijonaa, mutta eläin ei mitenkään osoittanut kuulleensa epäilyttävää kahinaa. Jane kierähti taas ympäri, päästen muutamia jalkoja eteenpäin, ja makasi jälleen jäykkänä, tuijottaen pedon selkään.
Hän jatkoi hermot jännittyneinä näitä temppuja tuntikausia, kuten hänestä tuntui, ja leijona söi yhä edelleen ilmeisesti tietämättömänä siitä, että toinen saalis oli vähällä päästä pakoon. Sitten nuori nainen oli enää vain muutaman askeleen päässä puusta — vielä hetki, niin hän olisi kylliksi likellä uskaltaakseen hypätä pystyyn, jättääkseen varovaisuuden sikseen, ja tehdäkseen äkillisen rohkean yrityksen päästä turvaan. Hän oli jo puoleksi vierähtänyt ympäri, ja hänen kasvonsa olivat poispäin leijonasta, kun tämä äkkiä käänsi ison päänsä ja loi silmänsä häneen. Leijona näki hänen kiertyvän kyljelleen poispäin ja sitten Janen silmät taas suuntautuivat eläintä kohti, ja kylmä hiki pursui nuoren naisen koko ruumiista, kun hän huomasi, että kuolema oli saavuttanut hänet, vaikka elämä oli miltei ollut hänen ulottuvillaan.
Sekä nuori nainen että leijona olivat pitkän aikaa hievahtamatta. Peto makasi värähtämättä, pää kääntyneenä ja hehkuvat silmät kohdistettuina jäykkään uhriin, joka nyt oli melkein viidenkymmenen metrin päässä. Nuori nainen tuijotti suoraan noihin julmiin silmäteriin uskaltamatta liikuttaa edes yhtään lihasta.
Hänen hermojensa pinnistys oli jo käydä niin sietämättömäksi, että hän tuskin kykeni pitämään yhä paisuvaa huutamisen halua, kun Numa maltillisesti kääntyi ja alkoi taas syödä. Mutta taaksepäin kääntyneet korvat ilmaisivat, että se uhkaavana tarkkasi toisella puolen olevan naisen toimia.