Päivä oli kulunut puolilleen, kun hän hämmästyksekseen äkkiä kuuli pyssynlaukauksen jokseenkin likeltä. Hänen pysähdyttyään kuuntelemaan seurasi tämän ensi laukauksen jälkeen yhä uusia. Mitä se tarkoitti? Hänen mieleensä tuli ensin ajatus, että ammuskelu johtui kahakasta arabialaisten rosvojen ja wazirijoukkueen välillä, mutta kun hän ei tiennyt, kummalle puolelle voitto kallistui ja oliko hän ystävän tai vihollisen takana, ei hän uskaltanut edetä kauemmaksi, peläten paljastavansa itsensä viholliselle.
Kuunneltuaan useita minuutteja hän pääsi varmuuteen siitä, että ottelussa oli mukana vain kaksi tai kolme kivääriä, koska hänen korviinsa ei tullut mitään ääntä, joka olisi muistuttanut yhteislaukausta. Mutta vieläkin hän epäröitsi mennä likemmäksi, ja lopulta, päättäen olla antautumatta vaaraan, hän kiipesi erään puun kätkevien lehvien suojaan sen polun varrella, jota pitkin hän oli kulkenut, ja odotti siellä pelokkaana, mitä oli tulossa.
Ammunnan harventuessa hän kuuli ihmisääniä, vaikkakaan ei voinut erottaa sanoja, ja lopulta laukaustenvaihto lakkasi ja hän kuuli kahden miehen huutelevan kovalla äänellä toisilleen. Sitten tuli pitkä hiljaisuus, jonka lopulta katkaisi varovainen tassutus polulla hänen edessään, ja seuraavalla hetkellä tuli näkyviin muuan mies, astellen selin häneen, pyssy valmiina kädessään ja silmät huolellisesti tarkkaavina suunnattuina tielle, jota pitkin hän tuli.
Jane Clayton tunsi melkein heti tämän miehen Jules Frecoultiksi, joka oli niin äskettäin ollut vieraana hänen kodissaan. Hän oli vähällä päästää iloisen helpotuksen huudon, kun näki miehen nopeasti hypähtävän sivulle ja kätkeytyvän tiheän vihreän seinän suojaan tien oheen. Ilmeisesti häntä seurasi joku vihollinen, ja Jane Clayton pysyi siis hiljaa, jottei suuntaisi Frecoultin tarkkaavaisuutta toisaalle tai opastaisi vihollista hänen piilopaikkaansa.
Tuskin oli Frecoult kätkeytynyt, kun valkoviittainen arabialaisen hahmo hiipi äänettömänä polkua pitkin hänen jäljessään. Jane Clayton saattoi piilopaikastaan nähdä kummankin miehen selvästi. Hän tunsi Ahmet Zekin sen rosvojoukon päälliköksi, joka oli ryöstänyt hänen kotinsa ja ottanut hänet vangiksi. Kun hän näki Frecoultin, otaksutun ystävän ja liittolaisen, nostavan pyssynsä ja huolellisesti tähtäävän arabialaista, pysähtyi hänen sydämensä sykintä ja hänen koko sielunsa keskittyi hartaaseen rukoukseen, että mies tähtäisi tarkasti.
Ahmet Zek pysähtyi keskelle polkua. Hänen terävät silmänsä tutkivat jokaista näköpiirissä olevaa pensasta ja puuta. Hänen korkea hahmonsa tarjosi oivallisen maalitaulun petolliselle salamurhaajalle. Kuului terävä, laukaus, ja pieni savupilvi nousi pensaasta, joka kätki belgialaisen; Ahmet Zek suistui eteenpäin ja kaatui polulle, kasvot alaspäin.
Kun Werper astui takaisin tielle, hämmästyi hän kuullessaan iloisen huudahduksen yläpuoleltaan ja käännähtämään katsomaan tämän odottamattoman keskeytyksen alkuunpanijaa hän näki Jane Claytonin kevyesti hypähtävän likeisestä puusta ja juoksevan kädet ojennettuina eteenpäin onnittelemaan häntä voiton johdosta.
KAHDESKYMMENES LUKU
Jane Clayton taas vankina
Vaikka Jane Claytonin vaatteet olivat rikki ja hänen tukkansa epäjärjestyksessä, tajusi Albert Werper kuitenkin, ettei hän milloinkaan ennen ollut nähnyt niin rakastettavaa näkyä kuin minkä lady Greystoke tarjosi kuvastaessaan helpotusta ja iloa, jota hän tunsi kohdatessaan odottamatta ystävän ja auttajan silloin kun toivo näytti niin etäiseltä.