Jos belgialainen oli ollut epätietoinen siitä, tiesikö lady hänen osuutensa petolliseen hyökkäykseen Greystoken kotia ja häntä itseään vastaan, haihtui epätietoisuus pian, ladyn tervehtiessä häntä luonnollisen herttaisesti. Hän kertoi Werperille nopeasti kaikki, mitä hänelle oli tapahtunut vieraan lähdettyä, ja kun hän puhui miehensä kuolemasta, sumentuivat hänen silmänsä kyynelistä, joita hän ei voinut pidättää.
"Olen järkkynyt", sanoi Werper, teeskennellen luontevasti myötätuntoa, "mutta en ole hämmästynyt. Tuo paholainen tuossa", ja hän osoitti Ahmet Zekin ruumista, "on saanut koko maan kauhun valtaan. Wazirinne ovat joko tuhotut tai karkoitetut maastaan kauas etelään. Ahmet Zekin miehet pitävät hallussaan tasankoa teidän entisen kotinne ympärillä — siellä ei ole turvaa eikä piilopaikkaa. Ainoa toivomme on siinä, että matkaamme mahdollisimman nopeasti pohjoiseen päin päästäksemme rosvojen leiriin, ennenkuin sinne saapuu tieto Ahmet Zekin kuolemasta. Siellä saamme jonkun juonen avulla saattojoukon mukaamme pohjoista kohti.
"— Luullakseni voin saada asian onnistumaan, sillä olin rosvon vieraana, kun en vielä tuntenut miehen oikeata luonnetta eivätkä leirillä olijat tiedä, että olen kääntynyt häntä vastaan huomattuani hänen roistomaisuutensa.
"— Tulkaa! Kuljemme mahdollisimman nopeasti päästäksemme leiriin ennenkuin ne miehet, jotka seurasivat Ahmet Zekiä hänen viimeisellä retkellään, löytävät hänen ruumiinsa ja tuovat sanoman hänen kuolemastaan jälkeenjääneille roistoille. Siinä on meidän ainoa toivomme, lady Greystoke, ja teidän tulee kokonaan luottaa minuun, jotta voisin onnistua. Odottakaa minua tässä hetkinen, kunnes otan arabialaiselta laukun, jonka hän varasti minulta." Werper astui reippaasti kuolleen miehen luo ja polvistuen hänen viereensä etsi nopeasti sormin jalokivipussia. Hänen tyrmistyksekseen ei siitä tuntunut merkkiäkään Ahmet Zekin vaatteissa. Sitten hän käveli polkua pitkin poispäin, etsien jotakin jälkeä kadonneesta pussista tai sen sisällöstä, mutta ei löytänyt mitään, vaikka tutki huolellisesti kuolleen hevosensa ympäristönkin ja ulotti etsintänsä muutamien askelten päähän viidakkoon kummallekin puolelle. Ällistyneenä, pettyneenä ja vihaisena hän palasi lopulta nuoren naisen luo. "Laukku on hukassa", hän selitteli lyhyesti, "enkä uskalla viipyä kauemmin sitä etsimässä. Meidän pitää ehtiä leiriin ennen rosvojen tuloa."
Kun Jane Clayton ei aavistanut miehen oikeata luonnetta, ei hän huomannut mitään omituista tässä suunnitelmassa ja näennäisesti uskottavassa selityksessä, että Werper oli aikaisemmin ollut rosvojen ystävä, ja niin ollen Jane heti innostui hänen esittämästään petollisesta pelastuksen toivosta ja kääntyi hänen kanssansa vihollisleiriä kohti, jossa oli niin äskettäin ollut vankina.
Vasta myöhään seuraavan päivän iltapuolella he ehtivät määräpaikkaansa, ja kun he pysähtyivät aukeaman reunalle muurilla varustetun kylän porttien edustalle, kehotti Werper nuorta naista myöntämään kaikki, mitä hän, Werper sanoisi keskustellessaan rosvojen kanssa.
"Sanon heille", hän selitti, "että sain teidät kiinni, kun olitte karannut leiristä, että vien teidät Ahmet Zekin luo ja että hän, ollen parhaillaan kiivaassa ottelussa wazirien kanssa, käski minun palata leiriin teidän kanssanne. Täällä minun on hankittava riittävä turvajoukko, ratsastettava mahdollisimman nopeasti pohjoiseen ja luovutettava teidät erikoisen edullisilla ehdoilla orjakauppiaalle, jonka nimen hän ilmoitti minulle."
Belgialaisen näennäinen suorasukaisuus johti nuoren naisen taaskin harhaan. Jane käsitti, että epätoivoisissa tilanteissa tarvittiin epätoivoisia toimenpiteitä, ja vaikka hän sydämessään vapisi ajatellessaan taas joutuvansa rosvojen kehnoon ja kaameaan kylään, ei hän keksinyt parempaakaan menettelytapaa kuin toinen ehdotti.
Huutaen porttia vartioiville miehille Werper tarttui Jane Claytonin käsivarteen ja meni rohkeasti aukeaman poikki. Ne, jotka avasivat portit, olivat niin hämmästyneitä, että kummastus kuvastui selvästi heidän ilmeissäänkin. Se, että petturiksi huomattu ja takaa-ajettu luutnantti pelottomasti palasi omasta aloitteestaan, näytti yhtä tehokkaasti poistavan heidän epäluulonsa kuin hänen oli onnistunut pettää lady Greystokea.
Portin vartijat vastasivat Werperin tervehdykseen ja katselivat ällistyneinä vankia, jonka hän oli tuonut mukanaan kylään.