"Hyvä on", sanoi Mohammed Beyd puhaltaen pienen pilven sinistä savua suoraan eteensä.
Taas tuli usean minuutin hiljaisuus.
"Ja jospa hän olisikin kuollut?" kysyi belgialainen päättäen paljastaa totuuden ja koettaa lahjoa Mohammed Beydin puolelleen.
Arabialaisen silmät kapenivat, ja hän kumartui eteenpäin tuijottaen suoraan belgialaisen silmiin.
"Olen ajatellut asiaa paljon, Werper, kun niin äkkiarvaamatta palasit sen miehen leiriin, jota olet pettänyt ja joka etsi sinua surman ajatus sydämessään. Olen ollut Ahmet Zekin parissa monta vuotta — hänen oma äitinsäkään ei ole tuntenut häntä niin hyvin kuin minä. Hän ei milloinkaan anna anteeksi — vielä vähemmän uskoisi hän toistamiseen mieheen, joka kerran on pettänyt hänet; sen minä tiedän.
"— Olen ajatellut asiaa paljon, kuten sanoin, ja tullut siihen vakaumukseen, että Ahmet Zek on kuollut — muutoin et olisi milloinkaan uskaltanut palata hänen leiriinsä, paitsi jos olet joko urheampi mies tai suurempi hullu kuin olen kuvitellut. Ja jollei tämä todisteluni ole kyllin vakuuttava, olen juuri saanut omilta huuliltasi vielä varmemman todistuksen — sillä etkö sanonut, ettei Ahmet Zek ole milloinkaan ollut paremmassa turvassa maailman synneiltä ja vaaroilta?
"— Ahmet Zek on kuollut, sinun ei tarvitse kieltää sitä. En ole hänen äitinsä enkä rakastajattarensa, joten sinun ei tarvitse pelätä, että valitukseni häiritsevät sinua. Sano minulle, miksi olet tullut tänne takaisin! Sano minulle, mitä haluat, ja jos sinulla vielä on jalokivet, joista Ahmet Zek puhui minulle, ei mikään estä meitä yhdessä ratsastamasta pohjoiseen, missä jaamme keskenämme valkoisesta naisesta saamamme hinnan ja sen pussin sisällön, joka sinulla on mukanasi. Mitä?"
Pahanilkiset silmät olivat pelkkinä viiruina, ja ohuilla huulilla välkkyvä häijy hymy vääristi roiston piirteitä, kun hän viekkaasti irvisti vasten belgialaisen kasvoja.
Werper tunsi sekä huojennusta että levottomuutta arabialaisen käytöksen johdosta. Se mielihyvä, jota mies osoitti kuullessaan päällikkönsä kuolleen, nosti melkoisen taakan Ahmet Zekin murhaajan hartioilta. Mutta arabialaisen vaatimus saada osa jalokivistä ennusti Werperille pahaa, jos Mohammed Beyd saisi tietää, etteivät kallisarvoiset kivet enää olleet hänen hallussaan.
Jos hän tunnustaisi kadottaneensa jalokivet, nostattaisi hän ehkä arabialaisen vihaa tai epäluuloa siinä määrin, että panisi vaaranalaiseksi äsken saavutetut pakomahdollisuutensa. Hänen ainoa toivonsa näytti olevan siinä, että hän saisi Mohammed Beydin yhä uskomaan jalokivien vielä olevan tallella ja luottaisi tulevaisuuteen, joka toimittaisi jonkun keinon päästä pakoon.