Tämä miete toi Rokoffin hänen mieleensä. Hän toivoi, että saisi venäläisen muutamiksi minuuteiksi käsiinsä tässä hämärässä viidakossa. Se mies ansaitsi kuoleman, jos kukaan. Ja jos hän olisi voinut nähdä Rokoffin sillä hetkellä, miehen ollessa hartaassa ja hauskassa hommassa, yrittäessään kaikin tavoin päästä kauniin neiti Strongin suosioon, olisihan entistä enemmän halunnut tuottaa hänelle ansionsa mukaisen kohtalon.
Tarzanin ensimmäinen ilta villien parissa kului hänen kunniakseen toimeenpannuissa hurjissa kemuissa. Riemuittiin ja remuttiin, sillä metsästäjät olivat taitonsa näytteenä tuoneet antiloopin ja seebran, ja nautittiin kannuittain heikkoa alkuasukasten olutta. Soturien tanssiessa nuotion valossa kiintyi Tarzanin huomio taaskin heidän vartalonsa sopusuhtaisuuteen ja kasvonpiirteiden säännöllisyyteen. Afrikan länsirannikon asukkaiden tyypillisistä litteistä nenistä ja paksuista huulista ei näkynyt merkkiäkään. Lepotilassa oli miesten kasvoilla älykäs ja arvokas ilme ja naisten piirteet tekivät usein miellyttävän vaikutuksen.
Vasta tämän tanssin aikana apinamies havaitsi, että joillakuilla miehistä ja monilla naisilla oli kultakoristuksia — varsinkin hyvin raskaita, nähtävästi täysipitoisesta metallista taottuja nilkka- ja rannerenkaita. Kun hän ilmaisi toivomuksen tarkastaa yhtä näistä, irroitti omistajatar sen ja vaati merkkien avulla, että Tarzan ottaisi sen lahjaksi. Lelun lähempi tarkastelu sai apinamiehen vakuutetuksi, että kapine oli puhdasta kultaa; ja hän kummastui, sillä tämä oli ensi kerta, kun hän näki kultakoruja Afrikan villeillä, paitsi niitä vähäpätöisiä kapineita, joita nämä rannikon lähettyvillä olivat eurooppalaisilta ostaneet tai varastaneet. Hän koetti kysellä heiltä, mistä metalli oli kotoisin, mutta ei voinut saada heitä ymmärtämään tarkoitustansa.
Kun tanssi oli päättynyt, ilmaisi Tarzan aikovansa jättää heidät, mutta he melkein rukoilivat häntä käyttämään hyväkseen vieraanvaraisuutta isossa majassa, jonka kyläkunnan päällikkö luovutti hänen yksinään asuttavaksensa. Hän koetti selittää palaavansa aamulla, mutta he eivät kyenneet häntä ymmärtämään. Kun hän vihdoin käveli heistä poispäin porttia vastapäätä olevalle kylän sivulle, joutuivat he vielä enemmän ymmälle hänen aikomustensa suhteen.
Tarzan tiesi kuitenkin hyvin mitä teki. Menneinä aikoina hänellä oli ollut kokemusta siitä, kuinka nakertajat ja syöpäläiset ovat jokaisen alkuasukaskylän vitsauksena, ja vaikka hän ei sellaisissa asioissa ollut kovin tarkka, oli hänestä huojuvien puiden raikas ilma kuitenkin paljoa miellyttävämpää kuin hökkelien löyhkä.
Alkuasukkaat seurasivat häntä paikalle, missä iso puu riippui paaluaidan yli, ja kun Tarzan hyppäsi yhdelle alemmista oksista ja hävisi ylhäälle lehvien joukkoon aivan kuin apina Manu, kuului äänekkäitä hämmästyksen ja kummastuksen huudahduksia. Puoli tuntia he huutelivat häntä palaamaan, mutta kun hän ei vastannut heille, luopuivat he vihdoin yrityksestään ja menivät kojuihinsa makuumatoilleen nukkumaan.
Tarzan palasi jonkun matkaa metsään, kunnes löysi alkeellisiin tarkoituksiinsa sopivan puun, ja sitten hän kiertyi isoon oksanhaarukkaan ja vaipui pian sikeään uneen.
Seuraavana aamuna hän ilmestyi kylän kujalle yhtä äkkiä kuin edellisenä yönä oli hävinnyt. Hetkiseksi joutuivat alkuasukkaat hämilleen ja säikähtyivät, mutta kun tunsivat eilisiltaisen vieraansa, tervehtivät he häntä huudoilla ja naurulla. Sinä päivänä hän seurasi soturijoukkuetta läheiselle tasangolle suurella eräretkellä, ja niin taitavaksi he havaitsivat tämän valkoisen miehen heidän omien karkeiden aseittensa käyttelyssä, että siitä punoutui uusi kunnioituksen ja ihailun side.
Viikkokausia eleli Tarzan uusien villien ystäviensä keskuudessa metsästellen ravinnokseen puhveleita, antilooppeja ja seebroja sekä elefantteja norsunluun vuoksi. Nopeasti hän oppi heidän yksinkertaisen kielensä, heidän kotoiset tapansa ja heimokunnan villin, alkuperäisen elämän siveyssäännöt. Hän havaitsi, että he eivät olleet kannibaaleja, vaan arvostelivat inholla ja halveksien sellaisia, jotka söivät ihmislihaa.
Busuli, soturi, jonka perästä hän oli hiipinyt kylään, kertoi hänelle paljon heimon perinnäistavoista — kuinka hänen kansansa monta vuotta sitten oli monet pitkät taipaleet vaeltaen saapunut pohjoisesta, kuinka he kerran olivat olleet suuri ja voimakas heimo ja kuinka orjanmetsästäjät olivat surmaa tuottavilla pyssyillään tehneet niin paljon tuhoa heidän keskuudessaan, että he olivat huvenneet vain vähäiseksi jäännökseksi entisestä lukumäärästään ja voimastaan.