"He ajoivat meitä kuin villejä petoja", sanoi Busuli. "Eivät osoittaneet mitään armoa. Milloin eivät etsineet orjia, etsivät norsunluuta, mutta useimmiten molempia. Meikäläiset miehet tapettiin ja naiset ajettiin pois kuin lampaat. Taistelimme heitä vastaan monet vuodet, mutta nuolemme ja keihäämme eivät tehonneet tulta, lyijyä ja kuolemaa syytäviä putkia vastaan, joiden vaikutus ulottui monta kertaa kauemmaksi kuin mahtavinkaan soturimme saattoi nuolen singahduttaa. Vihdoin, siihen aikaan kun isäni oli nuori mies, tulivat arabialaiset jälleen, mutta soturimme huomasivat heidät pitkän matkan päästä ja Chowambi, joka silloin oli päällikkönä, käski kansansa kerätä tavaransa kokoon ja lähteä pois hänen mukanaan, luvaten opastaa heimon kauaksi etelään, kunnes löytäisivät seudun, johon arabialaiset rosvoilijat eivät saapuneet.
"He noudattivat hänen neuvoaan ja sälyttivät mukaansa kaikki tavaransa, niiden joukossa monta norsunluuhammasta. Kuukausimääriä he vaelsivat kärsien sanomattomia vaikeuksia ja puutteita, sillä suuri osa tiestä vei tiheän viidakon läpi ja mahtavien vuorten yli, mutta vihdoin he saapuivat tälle paikalle, ja vaikka he lähettivät osastoja kauemmaksikin etsimään vielä parempia asuinsijoja, ei sellaista ole koskaan löydetty."
"Ja eivätkö rosvoretkeilijät ole teitä täältä koskaan keksineet?" kysyi Tarzan.
"Noin vuosi sitten karkasi päällemme joukko arabialaisia ja Manyuema-heimon miehiä, mutta me ajoimme heidät pois tappaen monta. Päiväkausia me seurasimme heitä väijyen kuin villipetoja konsaan, kaataen heidät yhden erältään, kunnes vain pieni kourallinen pääsi pakenemaan käsistämme."
Puhuessaan Busuli hypisteli raskasta kulta-rannerengasta, joka ympäröi vasemman käsivarren kiiltävää nahkaa. Tarzan oli silmäillyt koristetta, mutta hänen ajatuksensa olivat toisaalla. Hän muisti nyt kysymyksen, jonka oli koettanut tehdä, kun ensiksi saapui heimon luo, mutta jota silloin ei ollut voinut saada heitä ymmärtämään. Viikkokausiksi hän oli unohtanut sellaisen mitättömän asian kuin kullan, sillähän oli kaiken aikaa elänyt todellisena alkuihmisenä, huomista päivää ajattelematta. Mutta äkkiä herätti kullan näkeminen hänessä uinuvan sivistyksen ja samalla varallisuuden himon. Sen läksyn Tarzan oli hyvin oppinut lyhyen kokemuksensa aikana sivistyneiden ihmisten parissa. Hän tiesi, että kulta merkitsi valtaa ja nautintoja. Hän osoitti lelua.
"Mistä on kotoisin tuo keltainen metalli, Busuli?" kysyi hän.
Neekeri viittasi kaakkoiseen.
"Kuun matkan päästä — ehkä kauempaakin", vastasi hän.
"Oletko ollut siellä?" kysyi Tarzan.
"En, mutta jotkut kansastamme kävivät siellä vuosia sitten, jolloin isäni oli nuori mies. Joku ryhmä meikäläisiä oli etsinyt etäämpää asuinpaikkaa heimollemme, silloin kun se ensiksi tänne asettui, ja tapasi omituista kansaa, jolla oli paljon keltaisesta metallista valmistettuja koristeita. Heidän keihäänkärkensä olivat siitä, samoin kuin nuolensakin päät, ja he keittivät samanlaisesta puhtaasta metallista tehdyissä astioissa kuin mistä minun rannerenkaani on taottu.