"Ne asuivat isossa kylässä ja niiden hökkelit olivat rakennetut kivestä ja korkealla vallilla ympäröidyt. Ne olivat kovin rajuja ja hyökkäsivät soturiemme kimppuun ennenkuin edes tiedustivat, olivatko meikäläiset rauhan asioilla. Miehiämme oli vain muutama, mutta he pitivät puolensa pienen kukkulan huipulla, kunnes hurja kansa päivänlaskussa palasi ilkeään kaupunkiinsa. Sitten soturimme astuivat alas kukkulalta ja riistettyään monta keltametallista valmistettua koristetta surmaamiensa ruumiilta he marssivat pois laaksosta, jonne kukaan meikäläinen ei sittemmin ole palannut.
"Ne ovat pahaa kansaa — eivät valkoisia kuin sinä eivätkä mustia kuin minä, vaan karvaisia kuin Bolgani, gorilla. Niin, ne ovat tosiaan kovin häijyä kansaa, ja Chowambi oli iloinen päästessään pois heidän maastansa."
"Ja eikö ketään niistä ole elossa, jotka olivat Chowambin mukana ja näkivät nuo kummalliset ihmiset ja heidän ihmeellisen kaupunkinsa?" kysyi Tarzan.
"Waziri, päällikkömme, oli siellä", vastasi Busuli. "Hän oli siihen aikaan hyvin nuori, mutta hän seurasi Chowambia, joka oli hänen isänsä."
Niinpä Tarzan sinä iltana kyseli asiaa Wazirilta, ja Waziri, joka nyttemmin oli vanha ukko, selitti, että sinne oli pitkä matka, mutta tie ei ollut vaikea. Hän muisti sen varsin hyvin:
"Kymmenen päivää seurasimme tätä kylämme ohi juoksevaa jokea. Samosimme sen vartta ylöspäin, kunnes kymmenentenä päivänä tulimme pienelle lähteelle ylhäälle korkean vuorijonon rinteelle. Siitä pienestä lähteestä saa jokemme alkunsa. Seuraavana päivänä astuimme harjun yli ja sen toisella puolen tapasimme pienoisen puron, jota seurasimme isoon metsään. Monta päivää samoilimme puron kiemurtelevan uoman äyräitä; mutta se oli nyt muuttunut joeksi, ja niin saavuimme isolle virralle, johon se laski ja joka juoksi laajan laakson keskellä.
"Sitten seurasimme tätä isoa virtaa sen lähteitä kohti, toivoen saapuvamme avonaisemmalle seudulle. Kaksikymmentä päivänmatkaa marssittuamme siitä asti kun olimme menneet vuorten yli ja poistuneet oman maamme alueelta, saavutimme toisen vuorijonon. Vuorten sivulla seurasimme sitä isoa virtaa, joka nyt oli kutistunut pieneksi puroksi, kunnes tulimme lähellä vuoren huippua sijaitsevaan luolaan. Siinä luolassa oli virran emo.
"Muistan leiriytyneemme sinne yöksi ja että siellä oli aika kylmä, sillä vuoret olivat korkeita. Seuraavana päivänä päätimme nousta huipulle tähystääksemme seutua vuoriston toisella puolen. Jollei se näyttäisi paremmalta kuin jo samoilemamme tienoot, oli aikomuksemme palata kyläämme ja ilmoittaa meikäläisille, että he olivat jo löytäneet maailman parhaan paikan asuakseen.
"Ja niin me kiipeilimme kivisten kallioitten seinämiä, päästen vihdoin huipulle, ja siellä näimme tasaiselta kukkulan laelta vähän matkaa alapuolellamme matalan, hyvin ahtaan laakson. Sen etäisemmällä sivulla oli iso, kivestä rakennettu kylä, josta suuri osa oli ränstynyt ja raunioittunut."
Loppu Wazirin kertomuksesta oli oleellisesti sama, jonka Busuli oli jutellut.