Tarzan astui esille viidakosta noin kahdentoista askeleen päässä heistä.
"Katsokaa!" sanoi hän. Kun he näkivät, että hän oli valkoinen, valtasi heidät pelonsekainen kunnioitus, sillä koskaan ennen he eivät olleet nähneet valkoista villiä, ja hänen isot lihaksensa ja mahtava ruumiinsa herättivät heissä ihmettelyä ja ihailua.
"Te voitte luottaa minuun", sanoi Tarzan. "Kunhan vain tottelette minua, ettekä tee pahaa kellekään kansastani, niin emme tee pahaa teille. Tahdotteko nostaa norsunluumme selkäänne ja palata rauhassa kyläämme vai onko meidän seurattava teidän jäljissänne pohjoista kohti, kuten olemme teitä kolme päivää seuranneet?"
Vastakuluneiden kauheiden vuorokausien muisto sai lopulta manyuemat tekemään päätöksensä, ja niin he lyhyen neuvottelun jälkeen nostivat taakkansa hartioilleen ja lähtivät jälleen astumaan wazirien kylää kohti.
Kolmannen päivän lopulla marssittiin sisään kylän portista, ja tulijoita tervehtivät äskeisestä verilöylystä säästyneet, joille Tarzan oli lähettänyt sanan heidän tilapäiseen leiriinsä etelän puolelle silloin, kun rosvoretkeläiset olivat poistuneet kylästä, ja ilmoittanut, että saattoivat turvassa palata.
Tarzan tarvitsi kaiken arvovaltansa, taitonsa ja kaunopuheisuutensa estääkseen wazirit hyökkäämästä kynsin hampain manyuemain kimppuun ja repimästä heitä palasiksi, mutta kun hän oli selittänyt heille, että oli sanallaan taannut voitetuille loukkaamattomuuden, jos toimittaisivat norsunluun takaisin paikkaan, mistä olivat sen varastaneet, ja sen lisäksi painanut kansansa mieleen, että he voitostaan saivat yksinomaan kiittää häntä, suostuivat he vihdoin hänen vaatimuksiinsa ja sallivat ihmissyöjäin levätä rauhassa kylänsä suojavarustuksen sisäpuolella.
Sinä iltana kylän soturit pitivät suuret kemut ja seikkaperäisen neuvottelun juhliakseen voittojaan ja valitakseen uuden päällikön. Vanhan Wazirin kuoleman jälkeen Tarzan oli johtanut sotureita taisteluissa ja tilapäinen valtuus oli ääneti myönnetty hänelle. Ei ollut vielä ollut aikaa uuden päällikön valitsemiseen heidän omasta joukostaan, ja tosiaan heillä oli ollut niin erinomainen menestys apinamiehen päällikkyyden alla, etteivät halunneetkaan siirtää korkeinta määräämisvaltaa toiselle, pelosta että jo saavutetut menestykset menetettäisiin. He olivat niin äskettäin nähneet tulokset tottelemattomuudesta tämän villin valkoisen miehen käskyille Waziria komentamassa hyökkäyksessä, jossa tämä itse oli kaatunut, että heidän ei ollut vaikea hyväksyä Tarzanin päällikkyyttä lopulliseksi.
Uljaimmat soturit istuivat piirissä pienen nuotion ympärillä pohtiakseen ja vertaillakseen sen ansioita, jonka saattaisivat ehdottaa vanhan Wazirin seuraajaksi. Busuli puhui ensimmäiseksi:
"Vanha Waziri on kuollut, eikä häneltä jäänyt poikaa, ja keskuudessamme on vain yksi, jonka kokemuksesta tiedämme kykeneväksi meitä hyvänä kuninkaana hallitsemaan. On vain yksi, joka on todistanut voivansa menestyksellä johtaa meidät valkoisten miesten pyssyjä vastaan ja hankkia meille helpon voiton menettämättämme ainoatakaan miestä. On vain yksi, ja hän on se valkoinen mies, joka meitä muutamina viime päivinä on johtanut", ja Busuli hypähti pystyyn ja alkoi keihäs koholla ja ruumis puolittain kumaraan taivutettuna tanssia verkalleen Tarzanin ympärillä laulaen askeltensa tahdissa: "Waziri, wazirien kuningas; Waziri, wazirien kuningas!"
Yksi erältään ilmaisivat toiset soturit juhlalliseen tanssiin liittymällä, että hyväksyivät Tarzanin kuninkaakseen. Naiset tulivat ja kyykistyivät piirin syrjään paukuttaen tom-tomejaan, taputtaen käsiään tanssijain poljennon mukaan ja yhtyen soturien lauluun. Piirin keskellä istui Apinain Tarzan — Waziri, wazirien kuningas, sillä edeltäjänsä tapaan hänen oli otettava heimonsa nimi omakseen.