"Hyvät herrat", sanoi hän, "näette, mikä kohtalo meitä odottaa, jollei meitä parin päivän kuluessa pelasteta. Ja että siitä on vähän toiveita, todistaa se seikka, että näinä vuorokausina, jotka olemme ulapalla ajelehtineet, emme ole nähneet mitään purjetta emmekä ohuintakaan savuviirua taivaanrannalla.
"Olisi ehkä mahdollisuutta, jos meillä olisi ruokaa, mutta ruuatta on varma tuho edessämme. Meillä on siis vain kaksi vaihtoehtoa ja meidän on heti valittava. Joko täytyy kaikkien kuolla yhdessä parin vuorokauden kuluessa tai on yksi uhrattava toisten hengenpitimeksi. Tajuatteko selvästi tarkoitukseni?"
Jane Porter, joka oli kuullut nuo sanat, kauhistui. Jos ehdotuksen olisi tehnyt oppimaton merimies-raukka, ehkä hän ei olisi niin kummastunut; mutta että sen esitti mies, joka tahtoi käydä sivistyneestä ja hienostuneesta, että sen teki herrasmies, sitä hän tuskin saattoi uskoa.
"On sitten parempi, että kuolemme yhdessä", virkkoi Clayton.
"Enemmistön on päätettävä", vastasi herra Thuran. "Koska vain meistä kolmesta yksi joutuu uhrattavaksi, niin me päätämme. Neiti Porteria ei asia koske, sillä hänellä ei ole vaaraa."
"Kuinka tiedämme, kenen vuoro tulee ensimmäiseksi?" kysyi Spider.
"Se voidaan varsin hyvin ratkaista arvalla", vastasi herra Thuran. "Minulla on joukko franginrahoja taskussani. Voimme valita niiden joukosta jonkun määrätyn vuosiluvun, — ken vetää sen kolikon ensimmäiseksi vaatekappaleen alta, olkoon ensimmäinen."
"Minä en tahdo puuttua sellaiseen pirulliseen tuumaan", mutisi Clayton; "vieläkin voidaan havaita maata tai laiva saattaa saapua näköpiiriimme… ajoissa".
"Te teette niinkuin enemmistö määrää tai muutoin tulette 'ensimmäiseksi' ilman arvonnan muodollisuutta", virkkoi herra Thuran uhaten. "No, äänestäkäämme suunnitelmasta; minä puolestani sitä kannatan. Entä te, Spider?"
"Minä myöskin", vastasi merimies.