"Se on enemmistön tahto", julisti herra Thuran, "ja vetäkäämme nyt viivyttelemättä arpaa. Se on yhtä rehellistä jokaista kohtaan. Jotta kolme meistä jäisi henkiin, täytyy yhden joukostamme kuolla ehkä muutamaa tuntia aikaisemmin kuin muutoin."
Sitten hän alkoi valmistella kuoleman arvontaa, Jane Porterin istuessa silmät avoinna ja kauhuissaan ajatellen tapausta, jonka todistajaksi joutuisi. Herra Thuran levitti takkinsa veneen pohjalle ja valitsi sitten rahakourallisesta kuusi frangin kappaletta. Molemmat toiset kumartuivat lähelle häntä, kun hän tarkasti niitä. Vihdoin hän ojensi ne kaikki Claytonille.
"Katselkaa niitä huolellisesti", sanoi hän. "Vanhin vuosiluku on 1875, ja senvuotisia on vain yksi."
Clayton ja merimies tarkastivat jokaisen rahan. Heistä ei ollut havaittavissa pienintäkään muuta eroitusta kuin vuosiluvut. He olivat aivan tyytyväisiä. Jos olisivat tienneet, että herra Thuranin aikaisempi kokemus pelihuijarina oli kehittänyt hänen tuntoaistinsa niin hienoksi, että hän melkein voi eroittaa kortit niitä vain tunnustelemalla, olisi suunnitelma tuskin näyttänyt heistä niin aivan vilpittömältä. Vuoden 1875 raha oli hiventä ohuempi kuin muut kolikot, mutta ei Clayton eikä Spider olisi sitä havainnut ilman pienoismittarin apua.
"Missä järjestyksessä me vedämme?" kysyi herra Thuran tietäen vanhasta kokemuksesta, että useimmat aina mieluummin haluavat viimeisen vedon arpajaisissa, joissa ainoana saavutuksena on jotakin vastenmielistä; — on aina mahdollisuus ja toivo, että joku muu vetää sen ensiksi. Herra Thuranilla oli syynsä, miksi hän mieluummin veti ensimmäiseksi, jos arvonta ehkä tekisi välttämättömäksi toisen yrityksen takin alla.
Ja kun Spider valitsi viimeisen vedon, tarjoutui hän hyväntahtoisesti ottamaan osalleen ensimmäisen mahdollisuuden. Hänen kätensä oli takin alla vain hetken, mutta nuo nopeat, taitavat sormet olivat koskettaneet jokaista rahaa, löytäneet ja hyljänneet turmiollisen kolikon. Kun hän veti kätensä ulos, oli siinä vuonna 1888 lyöty franginraha. Sitten veti Clayton. Jane Porter kumartui eteenpäin, jännittynyt ja kauhistunut ilme kasvoillaan, kun sen miehen käsi, jonka vaimoksi hän oli tuleva, hapuili takin alla. Vihdoin hän veti sen ulos, franginraha kourassa. Vähään aikaan ei hän tohtinut katsoa, mutta herra Thuran, joka oli kumartunut lähemmäksi, nähdäkseen vuosiluvun, huudahti, että Clayton oli turvassa.
Jane Porter vaipui heikkona ja vavisten veneenlaitaa vasten. Hän tunsi pahoinvointia ja huimausta. Ja ellei Spider nyt vetäisi vuoden 1875 rahaa, oli hänen nähtävä koko kamala toimitus uudestaan.
Merimies oli jo pistänyt kätensä takin alle. Isoja hikihelmiä kihosi hänen otsalleen. Hän vapisi kuin vilutaudin kohtauksessa. Ääneensä hän noitui, että oli valinnut viimeisen vedon, sillä nyt hänen pelastusmahdollisuutensa olivat samassa suhteessa kuin kolme yhteen, kun herra Thuranin sitävastoin oli ollut kuin viisi yhteen ja Claytonin kuin neljä yhteen.
Venäläinen oli aivan kärsivällinen eikä kiirehtänyt miestä, sillä hän tiesi, että hän itse oli aivan turvassa, esiintyipä turmankolikko tällä kertaa tai ei. Kun merimies veti ulos kätensä ja katsahti siinä olevaan rahaan, vaipui hän pyörtyneenä veneen pohjalle. Sekä Clayton että herra Thuran riensivät hervottomina tarkastamaan rahaa, joka oli vierähtänyt hänen kädestään ja oli hänen vieressään. Sen vuosiluku ei ollut 1875. Hänet vallanneen pelon laukeaminen oli nujertanut hänet yhtä tehokkaasti kuin jos hän olisi vetänyt turmanarvan.
Mutta nyt täytyi koko toimituksen tapahtua uudestaan. Vielä kerran venäläinen veti vaarattoman kolikon. Jane Porter sulki silmänsä ja Clayton kuroittihe takin alle. Spider kumartui silmät muljollaan kättä kohti, jonka oli päätettävä hänen kohtalostaan, sillä mikä kohtalo tahansa tuli Daytonille tässä viimeisessä vedossa, oli päinvastainen tuleva Spiderin osaksi.