"Odota!" sanoi Apinain Tarzan Kerchakin heimon kielellä.
Tyttö katsahti häneen kummastuneena.
"Kuka olet sinä", kuiskasi hän, "joka puhut ensimmäisen ihmisen kieltä?"
"Minä olen Apinain Tarzan", vastasi toinen ihmisenmuotoisapinain äänteillä.
"Mitä minusta tahdot?" jatkoi nainen. "Miksi pelastit minut Than kynsistä?"
"En voinut nähdä naista surmattavan." Vastaus oli puolittain kysymys.
"Mutta mitä aiot minulle nyt tehdä?" jatkoi tyttö.
"En mitään", vastasi toinen, "mutta sinä voit tehdä jotakin minun hyväkseni — voit opastaa minut pois tästä paikasta ja auttaa vapauteen". Tarzan teki tämän ehdotuksen laisinkaan ajattelematta, että tyttö suostuisi. Hän oli aivan varma, että uhritoimitus jatkuisi siitä kohdasta, jossa se oli keskeytetty, jos ylipapitar saisi pitää päänsä, vaikka hän oli yhtä vakautettu, että he tapaisivat siteistään päästetyn ja pitkällä tikarilla varustetun Apinain Tarzanin paljoa vaikeammin käsiteltävänä uhrina kuin aseeton ja köytetty Tarzan oli ollut.
Tyttö katseli häntä pitkän aikaa ennenkuin vastasi.
"Sinä olet hyvin omituinen mies", sanoi hän. "Olet sellainen mies, josta olen uneksinut siitä asti, kun olin pieni tyttö. Olet sellainen mies, jollaisia otaksun kansani esi-isäin olleen sen suuren heimon, joka rakensi tämän mahtavan kaupungin villimaailman poveen, jotta voisivat riistää maan uumenista ne satumaiset rikkaudet, joiden vuoksi olivat uhranneet etäisen sivistyksensä.