Ja niin La opasti hänet mutkikkaiden, hämäräin käytäväin kautta, kunnes he vihdoin saapuivat pieneen huoneeseen, johon tuli hiukan valoa katon kiviristikosta.
"Tämä on kuolleiden kammio", sanoi hän. "Kenenkään mieleen ei juolahda sinua täältä etsiä — ne eivät rohkenisi. Minä palaan pimeän tultua. Silloin olen ehkä keksinyt suunnitelman, jotta pääset pakoon."
Tyttö oli mennyt, ja Apinain Tarzan oli yksinään kuolleiden kammiossa, kauan sitten kuolleen kaupungin, Oparin, alla.
YHDESKOLMATTA LUKU
Oman onnensa nojassa
Clayton uneksi juovansa kyllikseen vettä, siemauksittain puhdasta, suloista, raikasta vettä. Hän vavahti valveille ja huomasi olevansa likomärkä, veden valuessa virtanaan hänen ruumiilleen ja ylöskäännetyille kasvoilleen. Rankka, troopillinen sadekuuro huuhteli heitä. Hän avasi suunsa ja joi. Samassa hän tunsi itsensä niin virkistyneeksi ja voimistuneeksi, että kykeni kohottautumaan käsiensä varaan. Hänen jaloissaan virui herra Thuran. Kyynärän, parin verran peremmällä makasi Jane Porter surkeassa tilassa, pienessä mykkyrässä veneen pohjalla — aivan hievahtamatta. Clayton luuli, että hän oli kuollut.
Äärettömän vaivaloisesti hän vapautti itsensä Thuranin kahlehtivasta ruumiista ja ryömi uudistunein voimin tyttöä kohti. Hän kohotti tämän päätä veneen karkeilta pohjalaudoilta. Tuossa poloisessa nälän näivetyttämässä olennossa saattoi vieläkin olla elon kipuna. Hän ei voinut hylätä kaikkea toivoa, vaan tarttui veden liottamaan riepuun ja pusersi kallisarvoisia pisaroita tuon kammottavan haamun huulien lävitse, joka vain muutamia lyhyitä päiviä sitten oli säteillyt onnellisen nuoruuden ja huikaisevan kauneuden hohtavaa elämää. Vähään aikaan ei ollut mitään merkkiä palaavasta hengityksestä, mutta vihdoin palkitsi hänen ponnistuksensa heikko värähdys puoliksi sulkeutuneissa luomissa. Hän hieroi laihoja käsiä ja pakotti vielä muutamia vesipisaroita kuivettuneeseen kurkkuun. Tyttö avasi silmänsä katsellen häntä pitkän aikaa ennenkuin saattoi muistaa ympäristönsä.
"Vettä?" kuiskasi hän. "Olemmeko pelastuneet?"
"Sataa", selitti toinen. "Voimme ainakin juoda. Vesi on jo elvyttänyt meidät molemmat."
"Herra Thuran?" kysyi tyttö. "Hän ei siis tappanutkaan sinua? Onko hän kuollut?"