Hän riensi eteenpäin käytävää pitkin ensimmäisen oven ohi ja aarreholvin läpi, toisen oven ohi ja sitten pitkään, supisuoraan tunneliin, joka johti korkealle, kätketylle pääsyaukolle kaupungin tuolle puolelle. Jane Porter oli vielä tainnoksissa. Ison kivimöhkäleen harjalla hän pysähtyi vilkaistakseen taakseen kaupunkiin. Tasangon yli hän näki tulevan joukon Oparin hirveitä miehiä. Hetkisen hän epäröi. Laskeutuisiko hän alas ja kiitäisi kilvassa etäisiä kallioita kohti vai lymyisikö tänne yöhön asti? Mutta vilkaisu tytön kalpeihin kasvoihin sai hänet tekemään päätöksensä. Hän ei voinut pitää häntä täällä ja sallia vihollisten katkaista heiltä tietä vapauteen. Oli hyvinkin mahdollista, että heitä oli seurattu tunnelienkin kautta, ja kun vihollisia olisi edessä ja takana, olisi vangitseminen melkein varma, koska hän tajuttomalla tytöllä kuormitettuna ei voinut raivata tietä vihollisen läpi.
Laskeutua jyrkkää kallionsivua pitkin Jane Porterin kanssa ei ollut mikään helppo tehtävä, mutta sidottuaan hänet hartioilleen ruohoköydellä hänen onnistui päästä turvallisesti maahan, ennenkuin oparilaiset saapuivat ison graniittimöhkäleen luo. Kun hän laskeutui kaupungista poispäin käännettyä sivua pitkin, ei etsijä joukko nähnyt mitään eikä aavistanut saaliinsa olevan niin lähellä.
Pitämällä kalliota itsensä ja vainoojain välillä ehti Apinain Tarzan noin kilometrin päähän, ennenkuin Oparin miehet kaarrettuaan graniittivartijan näkivät pakolaiset edessään. Äänekkäin ja hurjin riemuhuudoin ne ryhtyivät vimmatusti juoksemaan, kaiketikin arvellen, että pian tavoittaisivat kuormitetun pakolaisen; mutta he eivät ainoastaan arvioineet apinamiehen voimia liian vähäisiksi, vaan myös omien käyrien sääriensä liikuntamahdollisuuden liian suureksi.
Pysytellen keveässä hölkässä piti Tarzan välimatkaa aina samana. Silloin tällöin hän vilkaisi kasvoihin, jotka olivat niin lähellä hänen omiansa. Jollei hänen omaa rintaansa vasten painettu sydän olisi heikosti sykkinyt, ei hän olisi tiennyt tytön elävänkään, sillä niin kalpeat ja vääntyneet olivat poloisen väsyneet kasvot. Ja niin he saapuivat laakealakiselle vuorelle ja rajakallioille. Viime taipaleella Tarzan oli pannut parastaan juosten kuin kauris, jotta hänellä olisi kylliksi aikaa laskeutua kallion kuvetta pitkin ennenkuin oparilaiset pääsisivät huipulle ja vierittäisivät kivimöhkäleitä heidän päälleen. Ja niinpä hän oli vajaan kilometrin päässä vuoresta, ennenkuin hurjat pikkumiehet läähättäen saapuivat sen harjalle.
Raivon ja pettymyksen huudoin nämä kiersivät kukkulalla heiluttaen palikoitaan ja hyppien hurjassa vihan vimmassa. Mutta tällä kertaa he eivät jatkaneet takaa-ajoansa oman maansa rajoja ulommaksi. Senkö vuoksi, että muistivat edellisen pitkän ja työlään etsintänsä hyödyttömyyden, vai siksikö, että nähtyään apinamiehen keveän, keinuvan juoksun ja viime vauhdinponnistuksen, on vaikeata sanoa; mutta Tarzanin päästessä rajakallioita reunustavien matalain kukkulain juurella alkavaan metsään, kääntyivät he jälleen Opariin päin.
Aivan metsän reunassa, missä vielä saattoi pitää silmällä kallionhuippuja, laski Tarzan taakkansa ruohikkoon ja mennen läheiselle purolle toi vettä, jolla huuhteli tytön kasvoja ja käsiä. Mutta tämäkään ei neitosta elvyttänyt, ja kovin huolissaan Tarzan otti hänet jälleen vahvoille käsivarsilleen ja riensi itää kohti.
Myöhään iltapäivällä Jane Porter tuli tajuihinsa. Hän ei heti avannut silmiään, vaan koetti muistella äsken näkemiään tapauksia. Ah, nyt hän muisti — muisti alttarin, peloittavan papittaren, laskeutuvan veitsen. Häntä puistatti hiukan, sillä hän luuli, että tämä oli joko kuolema tai että veitsi oli tunkeutunut hänen rintaansa ja hän nyt oli kuolonhoureissa.
Ja kun hän vihdoin rohkeni avata silmänsä, varmisti se, mitä hän näki, hänen pelkonsa, sillä hän havaitsi itseänsä kannettavan kuolleen rakastajansa käsivarsilla lehväisessä paratiisissa. "Jos tämä on kuolema", jupisi hän, "niin kiitos Jumalalle, että olen kuollut".
"Sinä puhuit, Jane!" huudahti Tarzan. "Palaat tajuihisi!"
"Niin, Apinain Tarzan", vastasi tyttö, ja ensi kertaa kuukauden aikaan valaisi rauhan ja onnen hymy hänen kasvojansa.