D'Arnot ja herra Flaubert puhuivat hetken aikaa kuiskaillen keskenään. Kreivi de Coude ja Tarzan seisoivat kentän vastakkaisilla puolilla. Sitten sekundantit kutsuivat heitä. D'Arnot ja herra Flaubert olivat tarkastaneet pistoolit. Nuo kaksi miestä, joiden hetkistä myöhemmin oli tähdättävä toisiinsa, seisoivat ääneti, sillä välin kun monsieur Flaubert esitti ne ehdot, joita heidän oli noudatettava.
Heidän oli ensin seisottava selät käännettyinä toisiinsa. Herra Flaubertin antamasta merkistä heidän oli käveltävä vastapäisiin suuntiin, pistoolit vyöstä riippumassa. Kun kumpikin oli astunut kymmenen askelta, oli D'Arnotin annettava merkki, jolloin heidän oli käännyttävä ja ammuttava mielensä mukaan, kunnes toinen kaatui tai kumpikin oli käyttänyt sallitut kolme patruunaa.
Herra Flaubertin puhuessa otti Tarzan savukkeen kotelostaan ja sytytti sen. De Coude oli tyyneyden perikuva, — olihan hän Ranskan paras ampuja.
Sitten herra Flaubert nyökkäsi D'Arnotille, ja kumpikin sovitti päämiehensä asentoon.
"Oletteko aivan valmiit, hyvät herrat?" kysyi herra Flaubert.
"Kyllä", vastasi de Coude.
Tarzan nyökkäsi. Herra Flaubert antoi merkin. Hän ja D'Arnot astuivat muutaman askelen sivulle päin, ollakseen tulilinjan ulkopuolella, ja taistelijat lähtivät verkalleen eri suuntiin. Kuusi! Seitsemän! Kahdeksan! D'Arnotin silmissä oli kyyneliä, sillä hän rakasti Tarzania paljon. Yhdeksän! Vielä askel, ja luutnantti-poloinen antoi merkin, jota hän niin kammoi. Se kuulosti hänestä hänen parhaan ystävänsä kuolemantuomiolta.
Nopeasti kääntyi de Coude ja laukaisi. Tarzan vavahti hiukan. Hänen pistoolinsa riippui vielä sivulla.
De Coude epäröi ikäänkuin olisi odottanut näkevänsä vastustajansa lyyhistyvän maahan. Ranskalainen oli niin kokenut ampuja, että varmasti tiesi osanneensa. Mutta Tarzan ei vieläkään liikahtanut kohottaakseen pistooliaan. De Coude laukaisi jälleen, mutta apinamiehen asento — täydellinen välinpitämättömyys, joka ilmeni hänen kookkaan ruumiinsa jokaisessa liikahduksessa ja huolettomassa levollisuudessa sekä rauhallinen, häiriintymätön haikujen veteleminen — olisi saanut Ranskan parhaimmankin pyssymiehen hämilleen. Tällä kertaa Tarzan ei vavahtanut, mutta de Coude tiesi taaskin, että oli osannut.
Äkkiä juolahti selitys hänen mieleensä: Hänen vastustajansa alistui tyynesti näihin hirvittäviin vaaroihin, toivoen, ettei saisi mitään kuolettavaa haavaa de Couden kolmesta laukauksesta. Sitten hän valitsisi oman aikansa ampuakseen de Couden kuoliaaksi harkitusti, tyynesti ja kylmäverisesti. Pieni väristys karmi ranskalaisen selkäpiitä. Tämähän oli pirullista. Mikä olikaan otuksiaan tuo mies, joka saattoi tyynesti seistä kaksi luotia ruumiissaan ja odottaa kolmatta.