Ja sitten de Coude tähtäsi tarkasti, mutta hän oli menettänyt ryhtinsä ja ampui harhaan. Tarzan ei vieläkään ottanut vyössään riippuvaa pistoolia käteensä.
Hetkisen seisoivat molemmat katsellen toisiaan suoraan silmiin. Tarzanin kasvoilla oli pettymyksen ilme. De Couden ilme osoitti pian suorastaan kauhua.
Hän ei voinut tätä kauemmin kestää.
"Jumalan äiti! Ampukaa, monsieur!" huusi hän.
Mutta Tarzan ei kohottanut pistooliaan. Sensijaan hän astui de Coudea kohti, ja kun D'Arnot ja herra Flaubert, käsittäen hänen tarkoituksensa väärin, aikoivat hyökätä heidän väliinsä, nosti hän vasemman kätensä ehkäisevästi.
"Älkää pelätkö", sanoi hän heille, "minä en tee hänelle mitään pahaa".
Se oli aivan tavatonta, mutta he pysähtyivät. Tarzan tuli aivan lähelle de Coudea.
"Kreivin pistoolissa on varmaan ollut joku vika", sanoi hän. "Tai te itse ette ole oikein kunnossa. Ottakaahan omani, monsieur. Ja yrittäkää uudestaan." Ja Tarzan tarjosi pistoolinsa perä edellä vastustajalleen, kummastuneelle de Coudelle.
"Mon Dieu!" huudahti jälkimäinen. "Oletteko hullu?"
"En, hyvä ystävä", vastasi apinamies; "mutta minä ansaitsen kuolla. Se on ainoa tapa, millä voin sovittaa vääryyden, jonka olen tehnyt hyvin kunnialliselle naiselle. Ottakaa pistoolini ja tehkää niinkuin pyydän."