Tarzan osasi riittävästi englanninkieltä käydäkseen arabialaisten ja ranskalaisten keskuudessa amerikkalaisesta, eikä muuta vaadittu. Kun hän tapasi englantilaisen, haastoi hän ranskaa, jotta ei paljastaisi itseänsä, mutta puhui toisinaan englanninkieltä muille muukalaisille, jotka sitä ymmärsivät, vaan eivät voineet huomata pieniä vajavaisuuksia hänen korostuksessaan ja lausumisessaan.
Täällä hän tutustui moniin ranskalaisiin upseereihin ja tuli pian heidän suosikikseen. Hän tapasi Gernoisin, jonka hän havaitsi vähäsanaiseksi, nähtävästi huonosta ruuansulatuksesta kärsiväksi, noin nelikymmenvuotiaaksi mieheksi ja joka seurusteli toveriensa kanssa vähän tai ei ollenkaan.
Kuukauden aikaan ei tapahtunut mitään merkillistä. Gernoisin luona ei näkynyt käyvän ketään vieraita eikä hän tilapäisillä käynneillään kaupungilla ollut tekemisissä kenenkään kanssa, jonka vilkkainkaan mielikuvituksen lento olisi voinut otaksua vieraan vallan salaiseksi kätyriksi. Tarzan alkoi toivoa, että huhu sittenkin olisi perätön; mutta silloin Gernois komennettiin äkkiä kauaksi etelään, Pienessä Saharassa sijaitsevaan Bu-Sadaan.
Spahi-komppania ja kolme upseeria määrättiin sinne, aikaisemmin komennetun joukon tilalle. Kaikeksi onneksi oli yksi näistä upseereista, kapteeni Gerard, tullut Tarzanin kanssa erinomaisen hyväksi ystäväksi, joten ei herättänyt vähintäkään epäluuloa, kun apinamies mainitsi mielellään käyttävänsä tilaisuutta seuratakseen häntä Bu-Saadaan, missä toivoi löytävänsä hyviä metsästysmaita.
Buirassa osasto astui junasta, ja loppupäivä ratsastettiin. Kun Tarzan Buirassa hieroi kauppaa ratsusta, näki hän vilauksen eurooppalaisiin vaatteisiin puetusta miehestä, joka tirkisteli häntä alkuasukas-kahvilan oviaukosta; mutta kun Tarzan katsahti häneen, kääntyi mies ja astui pieneen matalakattoiseen multahökkeliin. Vaikka Tarzanista ikäänkuin tuntui, että miehen ryhdissä ja kasvoissa oli jotakin tutunomaista, ei hän kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota.
Matka Aumaleen oli väsyttävä Tarzanille, jonka kokemus ratsastustaidosta tähän asti oli rajoittunut oppikurssiin eräässä Pariisin ratsastuskoulussa, ja senvuoksi hän nopeasti etsi vuoteen virkistävää lepoa Grossatin hotellissa upseerien ja sotilasten majoittuessa sotilasasemalle.
Vaikka Tarzan herätettiin aikaisin seuraavana aamuna, oli spahi-komppania jo taipaleella ennenkuin hän oli lopettanut aamiaisensa. Hän kiirehti ateriaansa, jotta sotilaat eivät pääsisi paljoa hänen edelleen, mutta silloin hän sattui vilkaisemaan ovesta, joka vei ruokasalista tarjoiluhuoneeseen.
Ihmeekseen hän huomasi Gernoisin seisovan siellä ja juttelevan juuri saman muukalaisen kanssa, jonka hän edellisenä päivänä oli nähnyt Buiran kahvilassa. Hän ei voinut erehtyä, sillä asennossa ja vartalossa oli samaa omituista tutunomaisuutta, vaikka miehen selkä oli häneen päin.
Hänen tarkatessaan silmillään näitä kahta vilkaisi Gernois ympärilleen ja havaitsi jännittyneen ilmeen Tarzanin kasvoilla. Muukalainen puhui silloin hiljaa kuiskaillen, mutta ranskalainen upseeri keskeytti hänet heti, ja molemmat kääntyivät heti poispäin ja siirtyivät Tarzanin näköpiiristä.
Tämä oli ensimmäinen epäluuloa herättävä seikka, jonka Tarzan oli koskaan Gernoisin hommissa havainnut, mutta hän oli varma, että miehet olivat lähteneet tarjoiluhuoneesta vain siksi, että Gernois oli äkännyt hänen heitä katselevan. Itsepintainen vaikutelma muukalaisen tutunomaisuudesta vielä vahvisti apinamiehen uskoa, että tässä vihdoinkin oli jotakin tarkkaamisen arvoista.